KYNNET KUNTOON -KISA

maanantai 25. toukokuuta 2015

Oletko sitä tyyppiä, joka pureskelee ja turmelee kyntensä, eivätkä ne näytä kauniilta? Lohkeilevatko kyntesi niin, ettet pysty antaa niiden kasvaa? Tuovatko kauniit kynnet iloa ja piristystä päiviisi?

Vastasitko kaikkiin tai edes yhteen kysymykseen "kyllä"? Ei hätää! Minäkin pystyn allekirjoittamaan jokaisen kohdan. Onneksi meitä varten on geelikynnet.


IMG_4334

Lyhykäisyydessään geelikynnet ovat rakennekynnet, joilla voidaan luoda pituutta ja eri muotoa kynsillesi. Ne eivät siis liuskotu tai lohkeile samalla tavalla kuin oma kynsi! Geelikynnet sopivat hyvin myös kynsiä pureskeleville, sillä ne saavat kyntesi näyttämään terveiltä samalla, kun oma kyntesi parantuu geelikynnen alla.

Olen tehnyt geelikynsiä harrastuksena jo jonkin aikaa, ensimmäiset kynteni tein 1.5 vuotta sitten. Enemmän kuvia tekemistäni kynsistä löydät instagramista @geelikynnetmona. (tässä postauksessa vain yksi kuva, sillä kamera ei suostunut jostain syystä tekemään yhteistyötä koneen kanssa) Nyt sinulla on mahdollisuus saada unelmiesi kynnet ilmaiseksi osallistumalla blogini instagramkilpailuun! Ohjeet ovat simppelit: Voit osallistua joko kirjoittamalla kommentin tähän postaukseen unelmiesi kynsistä ja perustelut miksi juuri sinun pitäisi voittaa ihanat kynnet itsellesi tai postaa instagram-tilillesi kuva unelmiesi kynsistä ja tägää #blogikilpailu #kynnetkuntoon sekä merkkaa @monamyymikaela @geelikynnetmona. Jos unelmiesi kynsistä ei löydy kuvaa, voit lisätä jonkun muun kuvan ja kirjoittaa vähän kuvatekstiin haluamistasi kynsistä. Jos kerrot miksi haluat nämä geelikynnet voittaa, otetaan se myös huomioon. Kaikki osallistuneet (kuvat) käydään läpi. Muista mainita myös sähköpostiosoitteesi osallistuessasi! 

Koristeluvaihtoehtoja on monia: paljon kynsilakkoja, yli 40 glitteriä kahdessa eri koossa, yksittäisiä timantteja reilu kolmeakymmentä väriä... Vain mielikuvitus on rajana! Geelikynsien jälkeen kätesi viimeistellään kynsinauhaöljyllä ja nopealla hieronnalla mieleisesi tuoksuisella rasvalla.

Nämä geelikynnet sijaitsisivat vajaan 15km päässä Hämeenlinnan keskustassa Janakkalassa, Turengissa. Tosiaan kannattaa osallistua vähän pidemmänkin matkan päästä, sillä nämä maksaisivat liikkeessä 60 eurosta eteenpäin! Joten se vajaa kymmenen euroa bussi-, juna- tai bensarahaa eivät olisi mitään tuleviin kynsiisi verrattuna.

Geelikynsien voittaja arvotaan 30.6, joten sinulla on reilu kuukausi aikaa osallistua kilpailuun, mutta nopeat syö hitaat. Odotan innolla kuvia ja perusteluita unelmiesi kynsistä!

KUUDEN PÄIVÄN PÄÄSTÄ

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Siihen on enään kuusi päivää... kesälomaan. Siihen, mitä me ollaan odotettu koko vuosi, joka päivä. "Olispa loma". Kohta se on täällä.


IMG_2383

Kuuden päivän päästä kaikki stressi on ohi...hetkeksi. Vähän reiluksi kahdeksi kuukaudeksi voidaan hieman rentoutua ja välillä pitää hauskaa. Jotkut lähtee ulkomaille, jotkut suosii kotimaan matkailua, jotkut lähtee vain naapurikaupunkiin kavereidensa luo. Aurinko paistaa ja ihmiset alkavat ruskettumaan ja koko Suomi täyttyy ruskettuneista ja tosiaan myös niistä, ketkä ovat valkoisia all year round.


IMG_2317

Ensimmäistä kertaa kesä(loma) tarkoittaa mulle töitä. Sain mun ihan ensimmäisen kesätyön! Heti ensimmäisenä kun olen työpaikastani kertonut kysytään: paljonko saan rahaa. Mulle tärkeintä ei ole se raha, vaan se, että saan lisää työkokemusta ja mulla on oikeesti tekemistä kesällä. Yleensä (ainakin)puolet kesästä menee siihen, että teen jotain ihan turhaa kun ei keksi tekemistä. Yleensä tekemisen puute on johtunut myös rahatilanteesta, mutta työni jälkeen sitä tuskin tulee. Kesätyöni on sellainen, josta pidän ihan oikeasti ja aion antaa täyden työpanokseni. Saitko sä kesätöitä? Jos sait, niin mistä? Äläkä lannistu, vaikka et olisi töitä saanut, osa vapaista kesätyöpaikoista ilmoitetaan vasta kesän alussa tai jopa keskellä kesää. Muista olla aktiivinen! :)


IMG_2342


Kesä on myös ehdotonta ruoan, juoman ja jäätelön vuodenaikaa. Suosittelen kokeilemaan uusia makuelämyksiä, ne voi oikeasti yllättää ja tehdä sun kesästä paljon paremman! Psst...tie sydämeen käy vatsan kautta.


IMG_2446


Kesä ärsyttää, kesä saa punoittamaan, kesä saa irtoamaan, nimittäin sun ihon. Ylempi kuva on viime kesänä otettu kuva Alanyasta, jolloin tosiaan paloin ainakin kuusi kertaa, eniten kasvoista. Ihosyöpädiagnoosia odotellessa.. Suojautukaa auringolta hyvin, varsinkin te, jotka palatte helpommin kuin rusketutte. Kesät on mulle aina kivuliaita, mutta tänä kesänä aion läträtä aurinkorasvaa ja suosia enemmän itseruskettavia. Oon käyttänyt sitä Doven summer glow -itseruskettavaa aina kun itseruskettavia olen käyttänyt, mutta tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Mikä itseruskettava on sun mielestä paras?


IMG_2381

Kesä muuttaa sua. Tältä mä näytin vuosi sitten. En mitenkään erityisen hyvältä tai en ollut mikään erityisen söpö muutenkaan. Mun ulkonäöstä puhuttiin paljon ja keräsin ihan hirveästi katseita. Selän takana puhuttiin "miten se voi antaa itsensä näyttää tuolta??!?" Viime kesänä kuitenkin mun ajatusmaailma kaikesta muuttui ja niin alkoi muuttua myös mun ulkonäkö. Ne, ketkä sanoivat mua rumaksi aknehiireksi silloin, ovat osa mun hyviä ystäviä nykyään. Osan kanssa ollaan edelleenkin erittäin kylmissä väleissä, jos väleissä ollenkaan. Se harmittaa, sillä osa ei tunne mua ollenkaan ja uskoo kaikki juorut mitä musta kuulevat. Musta levitellään asioita, jotka eivät ole totta ja mua leimataan tällä tavoin. Välillä tuntuu edelleen, että kaikki ohikulkijat katsovat kieroon ja alkavat heti supattaa "Hyi näitkö, tossa meni se Mona". Enkä ole ainoa, johon tälläistä kohdistuu.

Mä toivoisin, että tänä kesänä jokainen muuttaisi itseään sillä tavalla, että alkaisi käsittelemään kuulemiansa juoruja kriittisemmin. Kannattaako kaikkea uskoa? Kaikista ihmisistä ei voi pitää, eikä toista voi pakottaa pitämään toisesta. Mutta se kertoo aika paljon susta, jos levittelet juttuja ja jos uskot kaiken mitä kuulet.


image

Nämä kuvat on otettu perjantaina ja tältä mä näytän nyt. Tosi tosi tosi TOSI paljon erilaiselta kuin viime kesänä. Mä olen iloinen ja myös onnellinen. Mulla on paljon ystäviä, tosi ihania ystäviä ja aina on tilaa uusille. Näissä kuvissa olen mun kaverin Puupen kanssa.


IMG_2352


Kuuden päivän päästä voidaan todellakin sanoa olevamme lomalla viimeinkin! Mitä kuuden päivän päästä alkava kesä merkitsee sulle?

SINUSTAKO BLOGGAAJAYHTEISTYÖHÖN?

torstai 21. toukokuuta 2015

Blogini etsii "yhteistyökumppanikseen" toista bloggaajaa (tai useampia), joka kirjoittaa lifestyle tyylistä kauneuteen ja muotiin keskittynyttä blogia. Toivon bloggaajalta blogiini "perehtymistä" ja samanhenkisyyttä.

Kehitteillä olisi muutama yhteispostaus ja muitakin postauksia, jotka olisi kiva toteuttaa samanhenkisen bloggaajan kanssa. Muhun voit ottaa yhteyttä s-postilla ja kertoa, miksi juuri sua kiinnostaisi olla mun "yhteistyökumppani" ja mä voisin kertoa mun ideoista blogejamme varten. Myös mahdollisuus tavata toisemme joskus olisi mahtava, itse asun Kanta-Hämeessä aivan Hämeenlinnan seudulla. Toki ei ole pakollista mutta iso plussa! Laita mulle viestiä monathesuperman@gmail.com ja toivotaan, että juuri me alotettaisiin yhteistyö! 

YHTEISTYÖSSÄ MONA MYY MIKAELA -BLOGIN KANSSA?

tiistai 19. toukokuuta 2015

Kaipaako nuorille tai naisille suunnattu tuotteesi näkyvyyttä? Oletko koskaan harkinnut blogiyhteistyötä? Mona Myy Mikaela -blogi on avoinna yhteistyölle ja valmis saavuttamaan tavoitteesi markkinoinnin kanssa!

Olen pitänyt blogia vajaat kolme ja puoli vuotta ja aktiivisimman eli viimeisimmän vuoden sisään on mahtunut jo kaksi yhteistyötä erilaisten brändien ja tuotteiden kanssa. Blogilla on reilut sata rekisteröitynyttä lukijaa, mutta jokaisella postauksella on ensimmäisen viikon aikana reilut 4000 katselukertaa päivässä. Minulla on iso sosiaalisen median verkosto ja mainonta sitä kautta on ollut tuloksineen erittäin positiivista ja onnistunutta. 

Minua on kehuttu kirjoittamisen ja sosiaalisessa mediassa mainonnan taidoista. Tuotteesi saa varmasti sellaista julkisuutta ja julkikuvaa, kuin haluat ja odotat. Tämä win-win tilaisuus on todistettu hyödylliseksi ja sen takia monet brändit ovat ottaneet blogiyhteistyömahdollisuuden käyttöön. Mikset siis siirtyisi ajassa eteenpäin ja lisäisi mainontaan vähän nykyaikaa? Blogimainonta vetoaa etenkin naisiin ja nuoriin paremmin, kuin tavallinen mainos "upea lopputulos, parempi iho 7 päivässä". Nuoret ovat alkaneet ymmärtää ja ymmärtävät koko ajan enemmän mainonnasta ja sen keinoista. Erityisesti siitä, että kaikkea ei kannata uskoa. Blogimainonnalla annetaan mielipiteelle kasvot ja blogit ovat lähempänä nykynuorisoa, kuin sateen pilaamat ja turmellut mainokset bussipysäkillä. Moni tietää, että uusien ulottuvuuksien etsiminen ja kokeileminen on välttämätöntä menestykselle. Mikset siis kokeilisi blogien ja bloggaajien kautta?

Miten siis päästä yhteistyöhön blogini kanssa? Yhteydenottaminen on erittäin helppoa. Laita minulle sähköpostia osoitteeseen monathesuperman@gmail.com ja päästään keskustelemaan tuotteestasi sekä odotuksista tuotetta ja siihen liittyvää mainontaa kohtaan. Esimerkiksi alempana olevaan postaukseen liittyen voit miettiä yhteistyömahdollisuuksia.. Odotan yhteydenottoasi!

Psst, blogini lukijat! Vielä on hetki aikaa antaa tuote-ehdotuksia testiin Mona testaa 2015 -postausta varten. Kun paketti on koossa, pistetään ihana arvonta tuotteista käyntiin! Postauksen tarkempi määritelmä ja lisäohjeet TÄÄLLÄ


IMG_43282 

RAKENNETAAN YHDESSÄ UUSI LASTENSAIRAALA

tiistai 12. toukokuuta 2015



"Vanha Lastenklinikka on liian pieni, tarkoitukseensa sopimaton ja lisäksi se hajoaa käsiin. Sen pienet potilaat ja heitä koko sydämellään hoitava huipputaitava henkilökunta tarvitsevat uuden sairaalan nyt heti."
Nykyiset Lastenklinikan 1940-luvulta peräisin olevat tilat eivät vastaa enää tämän päivän tarpeita. Uuden lastensairaalan tarve on akuutti.
Onko sinun tuttavapiirissäsi lapsi tai aikuinen, joka ei olisi selvinnyt hengissä ilman lääkäreiden apua? Onko sanonta "elämä hiuskarvan varassa" sinulle tuttu? Onko sinulla tarina kerrottavana siitä, miten asiansa osaavat lääkärit ovat pelastaneet sinun henkesi? Miltä kuulostaisi, jos lapsia ei voitaisi hoitaa enää niin hyvissä olosuhteissa kuin nyt, tai että olosuhteet huononisivat entisestään? Miltä kuulostaisi, jos sinä voisit vaikuttaa lapsiesi(tulevien lapsiesi) ja muiden lasten terveydenhuollon laatuun? Sinä nimittäin voit vaikuttaa.
Uusi Lastensairaala 2017 omilla sivuilla voit lahjoittaa rahaa Lastensairaalalle. Heidän tavoitteenaan oli kerätä lahjoituksia 30 miljoonan euron edestä yrityksiltä ja yksityisiltä henkilöiltä. Varainhankinta alkoi vuoden 2013 heinäkuussa, mutta keräystavoite saavutettiin jo elokuussa 2014. Tosi hienoa suomalaiset!! Lastensairaala kerää silti edelleen varoja ja nyt on sinun vuorosi kantaa kortesi kekoon.
Suomi tarvitsee lapsiaan ja haluaa tarjota heille parasta mahdollista samalla tavalla, kuin sinä haluat tarjota parasta omille lapsillesi. Nyt voit auttaa omia ja muiden lapsia lahjoittamalla osoitteessa uusilastensairaala2017.fi/lahjoita  (klikkaamalla linkkiä suoraan sivulle). Uusi Lastensairaala tarvitsee jokaisen lahjoituksen ja jokaisesta tulee varmasti olemaan hyötyä tulevaisuudessa. Jokaisella suomalaisella on sisua ja varaa auttaa. Lisätietoja osoitteessa uusilastensairaala2017.fi  
Rakennetaan yhdessä uusi Lastensairaala. 
 

SOME NEW-IN ON MY OOTD

maanantai 4. toukokuuta 2015

IMG_43282
IMG_43212
IMG_43072
IMG_43272
IMG_43242
 jacket *new* H&M / shirt second hand / jeans Dr. Denim / crossbody *new* BikBok / watch Glitter / shoes H&M / ear jewellery Guess

Viikonlopusta tarttui mukaan uusi takki ja laukku. Todellakin rakkautta ensisilmäyksellä!! Erästä kaveria lainaten: "Katseltiin tossa koulun mäessä henkilön x kanssa, että onko meiän koulussa oikeesti tollanen kunnon classy business woman ja se olitkin sä" ja sai hymyn huulille. Tykkään asusta muutenkin, punainen paita malliltaan ja väriltään sai mut rakastumaan siihen kirpputorilla ja se lähtikin mukaan 3 eurolla! Mulla olisi parit muutkin kirppisostokset, joista saisin koottua jonkunlaista postausta. Moni teistä alkoi kyselemään kirppis-vinkkejä ja halusi nähdä lisää kirppislöytöjä viimeisimmän kirppisostosten esittelyn jälkeen (postauksia löytyy kirppis-tagin alta). Joten kirppistelyä luvassa!
Koruja olen alkanut käyttämäänn enemmän kuin ennen, mm. sormuksia, käsikoruja ja vaihtelen korvakoruja useammin asun ja moodin mukaan. Glitterin kellon kultainen ja kimaltava kellotaulu mahdollistaa kultaisten korujen käytön kellon kanssa. Ja kultaisia koruja olen viime aikoina haalinut ihan hirveästi! Kaulakorujen käytön olen lopettanut melkein kokonaan, eikä edes rippiristi ole kaulassa. Nyt kauppoihin on tullut paljon isoja ja näyttäviä kaulakoruja ja taidan pian palata kauppaan hakemaan yhden mieleisistäni.. Guessin korvakorut (näkyvät vilaukselta toisessa kuvassa) ovat olleet at the moment-suosikkini. Pian korviin lisäystä jälleen jo 6 korvanreiän omistavana.. 
Dr. Denimit ovat mun luottohousut, muita farkkuja en ostakaan enää! Harmittaa, että nämä uudet versiot menevät rikki helpommin, kuin vanhat.. Enkä ole ainoa tämän huomion tehnyt! Varsinkin mustat kuluvat nopeiten. Harmittaa kyllä paljon.
Kuten puhuinkin ennen viimeisintä postausta, olen kokemassa ison muodonmuutoksen. Yksi osa muodonmuutoksesta onkin jo toteutunut - uusi hiusväri. Laitatin tummanruskeita raitoja, sillä olin erittäin kyllästynyt blondeihin ja hieman likaisen vaaleaan väriin. Paljon hyvää kommenttia on tullut ja olen itsekin erittäin tyytyväinen!! Ajattelin kirjoittaa postausta mun hiuksista ja niiden hoidosta, mitä teen hoitaakseni niitä yms. Vielä tosiaan on muutama juttu edessä muodonmuutokseen liittyen ja niistä myöhemmin. Mitä mieltä te olette uusista kutreistani ja kiinnostaisiko teitä hiuspostaus?
 Niin on paljon postauksia tulossa, mutta aina saa antaa toiveita, otan ne ilomielin vastaan!

Muistakaa käydä antamassa tuote-ehdotuksia testiin Mona testaa 2015 -postausta varten. Mitä nopeammin ja enemmän ehdotuksia tulee, sitä nopeammin tuotteita testiin ja arvontaa käyntiin! Käy antamassa ehdotuksesi varmistaaksesi unelma-arvonnan, ohjeet täällä.

 P.S Muistatteko kun kerroin ihka ekasta työhaastattelustani? Mä sain sen paikan!! Postauksen voit lukea täältä.

BANGERHEAD.FI

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

*Postaus toteutettu yhteistyössä Bangerhead.fi sivuston kanssa


bangerheadlogo

Mulle tuli vähän aikaa sitten mahdollisuus tehdä yhteistyötä Bangerhead.fi sivuston kanssa. Pähkinänkuoressa sivusto on ruotsalainen kauneustuotteita myyvä verkkokauppa, jonka huiman isoon valikoimaan kuuluu tuotteita mm. Victoria's Secretiltä, Clarinsilta, Dermalogicalta, Moroccanoililta.. Hajuvesiä, ihonhoito-, hiustenhoito- ja kosmetiikkatuotteita kätevästi samasta osoitteesta! Bangerhead on yksi Pohjoismaiden suurimmista kauneudenhoidon yrityksistä, eikä tarjoa tuotteita vain naisille - sivuston valikoimasta löydät miehillekin tuotteita. Bangerhead on siis ajatellut kaikkea, ja kaikkia! Nopeat toimitukset, 30 päivän palautusoikeus, helppous ja turvallisuus, alin hintatakuu.. Voiko yli 150 000 tyytyväistä asiakasta olla väärässä?

Sain kokeiluun muutamia kauneudenhoitovälineitä Bangerheadilta. Välineitä käyttöön ottaessani huomasin, kuinka ne ovatkin yhtä tärkeitä, kuin itse meikit. Välineillä saa tuhannesti siistimmän lopputuloksen, kuin pelkillä käsillä, joten siksi siis suosittelen lämpimästi satsaamaan myös meikkivälineisiin!


IMG_4219

 Nämä pinsetit ovat siis ihan huiput! Hassua huomata innostuvansa pinseteistä, mutta totta se on. Vino pää helpottaa karvasta kiinni ottamista ja pinsettien materiaali pinseteistä tarttumisen, kun yleensä kädet alkavat vähän ajan päästä liukumaan ja ote lipsumaan. Myös pinsettien pirteä väri saa tarttumaan siistimään kulmakarvat.. Pinkit pinsetit täältä.


IMG_4206

Olette varmasti kuulleet beautyblenderistä tai ehkä jopa omistatte sellaisen. Bangerheadilla on samantyylinen meikkisieni ja tähänkin rakastuin heti. Beautyblenderiä olen kokeillut, mutta tästä Bangerheadin versiosta todellakin pidän enemmän! Tästä saa helpommin kiinni ja näin levittäminen on helppoa ja tasaista. Ja on beautyblenderiä yli puolet halvempi.. Sekä lopputulos, että väri miellyttävät jälleen :) Meikkisieni täältä.

IMG_4205
IMG_4192

Tämä luomiväripensseli sai minut jälleen kokeilemaan luomivärejä pitkästä aikaa. Levittäminen oli helppoa, sillä pensseli on erittäin pehmeä ja tasainen. Tästä paljastui myös oiva väline peitevoiteen ja korostusvärin levittämiseen, kun olin niille tarkoitetun siveltimen hävittänyt. Otan todellakin tämän päivittäiseen käyttöön, sillä tämä voittaa luomivärien mukana tulevat pienet ja hauraat pensselit. Luomiväripensseli täältä.


beachbag

 **Kuva lainattu Bangerheadilta**
Tämä ihana Bangerheadin shoppingbag on nyt osana myös mun kokoelmia. Kassi on ihanan kevyt ja yksinkertainen ja se kainalossa kelpaa todellakin kulkea, sillä minulla on vain hyvää sanottavaa Bangerheadista. Tilavuutensa ansiosta voin ottaa sen vaikka kouluun, sillä kirjat mahtuvat hyvin mukaan. Pitkistä kantohihnoista iso plussa, sillä tiedättehän kuinka ärsyttävää, kun hihnat eivät istu kunnolla kantaessasi laukkua/kassia olalla. Shoppingbag täältä.


IMG_4210

Itselläni on erittäin pitkät ripset luonnostaan ja taivutan ne aina käyttäessäni ripsiväriä. Ripsientaivuttimien mukana tuli myös vaihto"tyyny", mikä on iso plussa,  sillä tyyny tuppaa kulumaan jonkin ajan kuluttua, eikä lopputuloksesta tule niin hyvä. Nämä toimivat ja hoitavat hommansa erittäin hyvin! Ripsientaivuttimet täältä.


Tuotteet olivat erittäin iloinen yllätys ja varmasti aion jatkaa Bangerheadiltä tilaamista jatkossakin! Suosittelen!

Psst... Bangerheadilla on nyt iso meikkialekampanja - kaikki meikit -20%! Käy tilaamassa meikkisi nyt alehintaan ja tsekkaa myös muutkin tarjoukset osoitteessa Bangerhead.fi.

P.S. Muista käydä antamassa tuote-ehdotuksesi Mona testaa 2015-postausta varten täällä.