KOMMENTOINNISTA

Mietitkö sä koskaan mitä sä sanot toisista? Oletko koskaan miettinyt, että sanat, jotka sanot epähuomiossa voivat viedä toisen ihmisen huomion koko loppuelämäkseen? Vai, mietitkö sä edes koskaan?

Mä olen tehnyt valinnan tämän suhteen jo kauan sitten - minulle saa antaa kommenttia ja palautetta somessa, esim. blogissani. Kommentti voi olla ruusua tai risua, se on normaalia saada erilaista palautetta ja voin vastaanottaa jokaisen. Mutta kaikkea mun ei todellakaan tarvitse kestää ja hyväksyä. Eikä myös sunkaan.

Olen saanut kaikenlaista kommenttia kasvoistani heti siitä lähtien, kun akneni puhkesi. Aluksi se oli pääosin negatiivista, mutta blogissa asian puinnin jälkeen iso osa kommenteista on muuttunut risuista ruusuiksi. Bloggaaminen on kasvattanut musta ihan eri ihmisen, kuin akneni alkuaikoina. Blogini on opettanut ja sitä kautta olen oppinut hyväksymään itseni - aluksi en voinut hyväksyä itseäni, koska moni muukaan ei minua hyväksynyt. Ajat ovat olleet tosi vaikeita vielä näinkin nuoren tytön elämässä. Voitte kuvitella, millaista se kaikki oli, kun olin vielä nuorempi. 14-vuotias ja iso taakka kommentteja, ilkeitä katseita ja perättömiä juoruja kulki aina mukana, minne ikinä meninkin. Elämä on joskus kaatanut paljon jäistä kuravettä niskaan.

Mutta oliko edes mun oma syy, että näytän tältä? Oliko mun oma syy, että totuutta tykätään väännellä? Oliko mun oma syy syntyä täksi ihmiseksi, kuka mä olen?

Ei.

Mä en todellakaan tajunnut sitä. Mä oikeasti luulin, että se oli mun oma syy. Luulin, että mussa on jotain vikaa. Eikä mussa ole todellakaan mitää vikaa.

Kuten olen monta kertaa viime aikoina kirjoittanut, mun elämässä menee nykyään super hyvin. Mulla on paljon elämäniloa, tavoitteita ja läheisiä, joista pitää kiinni. Mulla menee aivan mahtavasti. Aina on pieniä ylämäkiä, mutta niitä seuraa alamäet aina oikean ajan tullessa. On mun mielestä vaan aika sairasta, että on ihan pakko aiheuttaa toiselle tahalleen niitä erittäin jyrkkiä ylämäkiä turhan takia. 

Aina, kun kirjoitan blogissani aknestani, koko someni tulvii kommentteja "ota roacuttan, ota lääkekuuri, ota roacuttan, ota lääkekuuri, ota se hemmetin roacuttan, en ole blogiasi paljoa kerennyt lukea, mutta ota se saamarin roacuttan senkin tyhmä muija." Voisi olettaa, että jokainen kommentoija haluaisi oikeasti auttaa suosittelemalla roacuttania, eli lääkekuuria akneen. Mutta onko se auttamista, kun kerrotaan, että mikään näistä mun käyttämistä tuotteista ei voi mua auttaa, ja että olen niin saatanan tyhmä, että en ota sitä roacuttania, saatana vittu? Anteeksi?

Moni varmaan kuullut "ota asioista selvää, ennenkuin luot mielipiteen" tms. Aika yleinen sanonta ja tosi hyvä elämänohje mielestäni. Tämä pätee moniin asioihin, niin ruokiin, urheilulajeihin ja ihmisiin. Joten heitetäämpä faktat pöytään. Olen ottanut selvää lääkekuureista akneen, mm. siitä roacuttanista, olen käynyt ihotautilääkärin luona puhumassa ihostani ja saanut lisää faktatietoa hoitomenetelmistä, olen saanut asiantuntijoiden apua sekä mielipiteet ihoni tilasta, eli siis useamman suusta kuin yhden. En ole koskaan hihkunut innosta puhuessani tai ajatellessani aknelääkkeitä. Mutta koskaan en ollut sitä ajatusta täysin kumonnut. Ihotautilääkärit kertoivat, mikä voisi auttaa ja mikä ei auttaisi minua. Aloin kokeilla yhtä lääkerasvaa ja muutin hieman ihonhoitorutiiniani. Sopimuksemme lääkärin kanssa oli, että jos ei auta, niin tulen takaisin ja katsomme uudestaan lääkekuurin kannalta. Mutta se auttoi, eikä minun tarvinut mennä takaisin. Myös ihotautilääkäri painotti ihonhoidossa sitä, että tiettyinä vuodenaikoina ja eri kausina ihon vointi voi muuttua ja olla erilainen. He painottivat myös sitä, että muutoksia ei välttämättä tapahdu yhdessä yössä ja että pitää olla kärsivällinen. 

Mun vanhemmat painottaa aina miettimään eri vaihtoehtoja. Mä todellakin olen miettinyt vaihtoehtoja ja todellakin olen ottanut asioista selvää tässä tapauksessa. Harmikseni, moni ikävä kommentoija ei. Se että "luin vaan yhden postauksen" tai "en kerennyt lukemaan sun blogia enempää", mutta silti pystyit kuitenkin kommentoimaan siitä roacuttanista ja kuinka "saatanan vittu sä olet tyhmä helvetti". Mä olen ottanut asioista selvää, mutta otitko sinä asioista selvää, joka minulle kommentoit noin typerästi? Et, ja olette sanoneet sen kommenteissanne itsekin.

Tällä postauksella en halua luoda sellaista kuvaa, että en pidä siitä, että minulle suositeltaisiin lääkekuureja akneen. Minusta on hienoa, että haluatte jakaa hyviä kokemuksianne ja kertoa muille, mikä teidän tilaanne on auttanut. Musta on oikeasti hienoa kuulla tarinoita siitä, kuinka lääkkeillä akne lähti kokonaan pois. Näissä kommenteissa mua ei ole haukuttu kirosanojen kera tyhmäksi, koska luulen pääseväni aknesta eroon ei-lääkeaineellisilla-tuotteilla ja koska en ota lääkkeitä, ja koska en ole käynyt ihotautilääkärillä ja kuinka leikin ihollani ja terveydelläni. Nimenomaan olen käynyt ihotautilääkärillä ja minua tuli arvioimaan useampi lääkäri, ei vain yksi. Mä en todellakaan mitään leiki, mä olen löytänyt tuotteita, jotka ovat kohentaneet ihoni kuntoa. 

Haluan myös painottaa, että kokemuksia ja mielipiteitä on erilaisia. Toiset keinot eivät toimi toisella, kun toiselle taas ne antavat taivaallisen pelastuksen aknen pauloista. Ja tämä asia pätee muissakin asioissa kuin aknessa. Käyttämäni tuotteet ovat auttaneet minua ja ne sattuvat olemaan ihan tavallisia ihonhoitotuotteita, eivät apteekista tai ihotautilääkäriltä haettuja. Sinulle taas lääkekuuri voi olla se paras vaihtoehto. Suosittelen olemaan kaikelle avoin.

Postauksen pääasiana on, että ota oikeasti asioista selvää, ennen kuin hätäillen kerrot "faktoja" siitä, kuinka mikään muu ei voi auttaa ja kuinka helvetti vittu saatanan tyhmä mä olen. Koska käytän tuotteita, jotka auttavat minua, eikä sinua. Sillä kuten jo mainitsin, mielestäni on ihan sairasta alkaa ladella toisille ihmisille negatiivisia asioita, eivätkä faktat ole kunnossa. Jos olisin vähänkin sama ihminen kuin 14-vuotiaana, en enää olisi tässä. Olisin tehnyt itselleni jotain jo aikoja sitten. Vain, koska joku tuntematon yrittää saada minut uskomaan asioita, jotka eivät ole totta. Lyöminen sattuu, mutta sanoilla viiltäminen sattuu enemmän. Ai ei muka jää jälkiä? Todellakin jää. Näkyykö ne? Ei välttämättä ohikulkijan silmin kadulla, mutta ensikättelyssä kaikki voikin paljastua. Haluan antaa jokaiselle tehtävää: muuta asennettasi avoimemmaksi kaikkea kohtaan. Mieti sanomisiasi. Kiitä. Pyydä anteeksi. Älä sano toiselle asioita, mitä et itse halua kuulla. Onko paha? Jos on, suosittelen lukemaan postaukseni alusta alkaen niin monta kertaa, että alat oikeasti ottaa tämän varteenotettavalla tavalla. Ja todellakin toivon, että jos tunnistat itsesi kommentoimasta minulle ilkeitä asioita, mietit motiivejasi uudestaan. Ohjeisiini kuuluu osata pyytää anteeksi. Se voi olla vaikeaa, mutta harjoitus tekee mestarin. En väitä, että olisin täydellinen ihminen, mutta yritän noudattaa kyseisiä ohjeita, joka päivä. Enkä halua kantaa kaunaa teitä kohtaan, jotka olette solvanneet mua ja jotka solvaatte mua joka päivä edelleen, mm. koulussa ja sosiaalisessa mediassa. 

 Mikä siinä on niin vaikeata voida auttaa toisia oikeasti ja ystävällisesti? Mikä siinä oikeasti on vaikeaa?