#NAKEDTRUTHWITHMONA

keskiviikko 28. tammikuuta 2015









Viime postauksessa, jonka maanantaina julkaisin taisi olla ensimmäinen kerta, jolloin kirjottelin ruoasta blogiin. Ja heti seuraavassa postauksessa lisää ruokaa? Mikä sattuma! Tänään siis tein kanasalaattia ja lisuukkeeksi riisiä. Saa nähdä mitä noi muut sanoo, että miltä maistuu, kun itsehän en näin kipeenä mitään maista :P Koko päivän oon ollu ton pystykorvasankarin kanssa kahdestaan, mutta ei siitä kummoseks seuranpitäjäks ole, kun se vaan kuorsaa tossa vieressä kokoajan. Kipeenä siis oon edelleen ja nyt ois aikaa puhua taas mun naamasta, eli olis Naked Truthin aika.


Naked Truth on siis haaste, jossa sut haastetaan ottamaan meikitön kuva naamastasi blogiin eli siis ihan naturellona. Mä tein tän ensimmäisen kerran muistaakseni noin kaksi vuotta sitten ja siitä on tullut tavallaan jonkinlainen "sarja" mun blogiin. Kyseisen sarjan takia blogini on saanut enemmän suosiota. Mitä ihmeellistä just siinä mun haasteessa oli? Mulla oli tosi paha akne ja kerroin siitä tosi avoimesti. Monet ihmetteli sitä, miten sen pysty siihen? Koska mä en välittänyt enkä välitä vieläkään. Välittänyt niistä negatiivisuuksista mitä mulle sanottiin ja mitä mahdollisesti tultaisiin sanomaan. Enkä mä välitä vieläkään minkämoista negatiivista kommenttia saan. Mua kiusattiin mm. akneni takia ja selkäni takana puhutaan vieläkin mitä oudompia juttuja musta. Kaikki ne postaukset ja kaikki ne hyvät kommentit kasvatti mua ihmisenä. Enää en arvostellut itseäni enkä lokeroinut muita samalla tavalla kuin ennen. Olin usein muiden vietävissä ja vaihdoin mielipiteitä vain muiden mieliksi.



Miksköhän näistä kuvista, joissa katson sivulle ilmeeni on aina niin huvittava ja mitäänsanomaton, haha. Tuossa näkyy mun aknea kummaltakin puolin kasvoja. Nyt on meneillään tavallaan "pahempi kausi", kun oon lipsunut mun hoitotavoista kun oon nyt ollut kipeenä. Lisäksi mä nukahdin viikonloppuna kumpanakin päivänä kaikki meikit naamalla ja en todellakaan suosittele. Sai ihon heti kukkimaan, joten muistakaa meikinpoiston tärkeys!! Mulla on ollut akne nelosluokalta lähtien ja mun iho on parhaimmillaan kuin koskaan aknen aikana. Oon kokeillut tosi monia aineita, niin markettituotteita kuin vähän kalliimpiakin. En ole käyttänyt aknelääkkeitä tai lääkerasvoja. Nyt mä olen löytänyt hyvät tuotteet ja hoitorutiinit, jotka todellakin ovat auttaneet. Jokaisen täytyy muistaa, vaikka tuloksia ei näkyisi tai vaikka niitä näkyisi, hoitoa ei saa lopettaa, ei edes vaikka kaikki aknesta aiheutuneet finnit olisivat lähteneet. Se tulee olemaan suurin virheesi.



Moni bloggaaja ja tavallinenkin ihminen (suurimmaksi osaksi naiset) havittelet täydellisyyttä, ovat perfektionisteja. Mäkin tykkään, että mun oman blogin kuvat on tosi hyviä ja viimeisteltyjä. Tykkään myös meikata ja laittaa itseäni juhlallisemmaksi. On taito osata laittaa meikkiä, mutta isompi ja parempi taito on osata olla ilmankin. Mä näytän tosi paljon erilaiselta kun vertaa meikillistä ja meikitöntä kuvaa. Mulla ei ole juuri koskaan meikkiä koulussa, mä pystyn olemaan ilmankin ja se on terveellisempää mun iholle ja mielelle, kun ei tarvitse koko aikaa vahtia onko meikit levinneet tai muuten hyvin. Ilman meikkiä oleminen vapauttaa. Silloin, kun haluan näyttää oikein hyvältä, meikkaan. Jos joku alkaa voida pahoin katsoessani minua, menköön kauemmas musta oksentamaan. Ei ole ollut mun tai kenenkään muun päätettävissä, minkälaiseksi ja minkä näköiseksi ihmiseksi mä synnyn. Tälläisena synnyn ja tällaisena kuolen ja oon tosi onnellinen näyttäessäni tältä. Mä voin lisätä noinkin erikoisia ja tahalleen ja vahingossa "pilalle" menneitä kuvia. Musta se on vapauttavaa ja tosi hienoa, että voi olla just oma itsensä ja just sellainen kuin on.Varsinkin kun olet yksi niistä vähistä, jotka uskaltavat.




Naked Truth haaste teki musta vahvemman ihmisen ja auttoi mua löytämään oman itseni. Se kasvatti mua ja tämän kautta olen saavuttanut elämälläni paljon. Olen saavuttanut sellaisia asioita, joista olen voinut vain unelmoida silloin, kun akne oli pahimmillaan ja kun luonteeni oli erilainen. Kukaan ei halua olla kiusattu. Kukaan ei saa olla kiusaaja.


Suomessa on kiusaamisenvastaista työtä, mutta se ei yksinkertaisesti riitä ja auta kaikkia. Tiedän monta ihmistä, jotka ovat hermostuneita ulkonäöstään ja epäilevät, riittävätkö he muille. Sinä olet kaunis. Koska tämä Naked Truth auttoi mua, mä tiedän sen auttavan monia muita. Aloittaminen on se kaikista vaikein askel, mutta sen jälkeen kaikki tuntuukin jo paljon helpommalta. Mä mietin tossa pitkin yötä, miten mä voisin olla enemmän avuksi ja miten saataisiin enemmän ihmisiä pitämään itsestään just tollaisena kuin on. Pakottaa ketään ei voi, mutta jos yrittää, voikin huomata onnistuneensa ja tykästyneensä itseensä. #nakedtruthwithmona on kuvahaaste, jossa mä haastan sut ja sun läheiset ja perheen ottamaan itsestään meikittömän kuvan ja lisäämään sen sosiaaliseen mediaan (esim. facebook, instagram, oma blogi, etc) tagilla varustettuna. Kuvahaasteeseen ei ole pakko kirjoittaa mitään, mutta olisi tosi mukava lukea sinun tarinaasi kuvan yhteydessä. Mä haastan jokaisen siihen ja haastan sut haastamaan sun läheiset mukaan. Jo se, että sä viitsit kuvahaasteen tehdä, on tosi hienoa ja kunnioitettavaa. Kuvahaasteen tavoitteena on itsevarmempi nuoriso, ja ennenkaikkea itsevarmempi ja suvaitsevampi Suomi. Oletko mukana? Parempi olisi. Olisi mukava jos linkkailette postauksianne tästä ja kertoisitte instagramtilejänne, joihin olette kuvahaasteen pistäneet. Mun oman instagramtilin löydät nimimerkillä @monamyymikaela. Älkää unohtako tagata #nakedtruthwithmona. 

Aloittaminen on se kaikista vaikein askel, mutta sen jälkeen kaikki tuntuukin jo paljon helpommalta.
Itsevarmemman ja suvaitsevamman Suomen ja nuorison puolesta.

EXOTIC BREKKIE #sick

maanantai 26. tammikuuta 2015












No niin siinä tais päästä käymään, että kipeeks sitä tultiin vaikka toppavarustuksien kanssa viikonloppuna olinkin. Hullu flunssa ja pieni kuumeisuus iski, joten koulunpenkiltä oon poissa ainakin alkuviikon. En oo ollenkaan aamupalaihminen, toisinsanoen en syö silloin kun ei ole nälkä tai kun ei ole aikaa, esimerkiksi just silloin aamuisin. Multa jää aamupala väliin joka päivä niin arkena kun viikonloppuna just aamuisen nälättömyyden takia ja viikonloppuisin kun sitä heräilen lounasaikoihin. Jos jotain silloin satun syömään, niin se yks omena tai leivänpuolikas on se luonas. Kouluruoka on ilmaista ja ravitsevaa ja vaikkei aina hyvältä maistukkaan, niin otan mä sitä aina. 
Oon lukenu nyt viime aikoina tosi paljon kun monet bloggaajat syövät sunnuntaibrunsseja ja arkisin tekevät "terveysruokaa" ja syövät pitkän kaavan kautta. Noh, kerran ku mulla oli aikaa, niin mä vähän pilkoin kurkkua, porkkanaa, tomaattia ja banaania. Saattaa kuulostaa vähän eksoottiselta yhdistelmältä, mutta jokaisessa noissa on jotain hyvää terveyden kannalta. Pakko tunnustaa, että kun mulla on nenä tukossa niin enhän mä mistään mitään maistanutkaan, mutta kipeenähän on hyvä syödä ruokia, joiden mausta ei pahemmin välitä. Mulla oli myös ruispaahtoleipää ja hassua kyllä, oon huomannut etten voi syödä enää vaaleaa/paahtoleipää. En tiedä mikä siinä on, mutta niiden ajatteleminenkin saa jotenkin huonon olon. Enkä yhtään tiedä milloin mä näin oon alkanut ajattelemaan. Jo pitkään oon syönyt pelkkää ruisleipää, eniten jälkiuunia. Suosittelen, sillä se on täyttävämpää kuin normiruispalat!
Juomina mulla oli kuumaa kaakaota ja appelsiinimehua. Tosin olisin voinut myös olla lisäämättä kaakaojauhetta, kun en mä mitään maistaunut. Mulla oli myös lasillinen marjajugurttia. Tälläinen brekkie/lunch/snack sekoitus tästä syntyikin sitten, jota mun on pakko myös maistaa kun mä jotain maistan, haha. Toivottavasti ei kauheen pahan makuinen oo jos tätä kokeilette, mut suosittelen. Käy välipalasta ja helppo kantaa mukana kun ei paina paljoa ja mahtuu pieneenkin rasiaan. Kaiken lisäksi kyseinen annos oli edes jotenkin terveellinen ja tuota voi muokata vielä terveellisemmäksi esim. jugurtin tilalle skyriä, joita suosittelen maistamaan!! Ja tottakai mehujenkin etikettejä kannattaa tutkia lisä- ja makeutusaineiden kohdalta.
Vaihteeksi tälläistä ruoka-aiheista postausta, vähän erilaista kuin mitä yleensä kirjoittelen. Mutta nyt mulla olisi taas aikaa kirjotella parina päivänä putkeen, joten postaustoiveita saa ehdottaa!

Blogin ulkoasu kokenut pienoista muutosta, mitä pidätte?

BLOGIN KIRJOITTAJASTA

Blogini sai alkunsa keväällä 2012, kun serkkuni linkkasi oman bloginsa ja tuli kauhea hinku tehdä omakin blogi. Olin silloin vasta 12-vuotias, ala-asteella. Blogini on saanut nimensä kokonimestäni Mona Myy Mikaela ja kyllä, Myy on oikeasti mun toinen nimi. Blogini on pääasiassa lifestyle tyylinen kauneuteen ja muotiin keskittynyt sivusto.

Tämä blogi on ollut käytössä vuodesta 2013. Olen aina pitänyt tarinoiden kirjoittamisesta ja luovuudesta tekstin ja kuvien yhteydessä. Siksi olenkin jaksanut kirjoittaa blogia näinkin kauan ja bloggaamisen kautta olen saanut paljon uusia ystäviä ja neuvoja elämään. Niin omani kuin muidenkin blogieni kautta olen päässyt kokeilemaan paljon uusia asioita ja värittänyt elämäni kuvat uudella tavalla ja kirkkaamilla väreillä.
Luonteeltani olen erittäin iloinen ja positiivinen, aina hymyssä suin. Elämää ei kannata ottaa älyttömän vakavasti, muuten mikään ei naurata eikä saa hyvälle tuulelle. 

Harrastuksiini blogin lisäksi kuuluu geelikynsien tekeminen. 

Tällä hetkellä käyn lukiota, jotta tämä piiloblondi saisi lisää yleissivistävää tietoa sekä tanssahdella wanhat ihanassa prinsessamekossa ja joskus heitellä karkkia tosi isossa, pörröisessä eläinpuvussa rekan kyydistä. Ja ehkä joskus pitää lakkiaiset, jotta säkin saisit oman kutsusi sinä kesänä mun juhliin.

Blogini on kerännyt suosiota aknepostauksillani Naked Truth. Minulla on ollut akne jo neljänneltä luokalta lähtien ja eiköhän tämä pian olisi selätetty, hope so. Naked truh -postauksia löydät oikeasta sivupalkista naked truth -tagin alta.

Tervetuloa lukemaan ja liittymään blogini lukijaksi!

Minä somessa
instagram - @monamyymikaela (pääset sinne suoraan blogin nimen alta)
snapchat - @monamyymikaela
sähköposti - monathesuperman@gmail.com

Mona Myy Mikaela -blogi somessa
facebook - Mona Myy Mikaela (pääset sinne blogin nimen alapuolelta tai suoraan oikeasta sivupalkista)

SHOPPING LATELY

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Pikaisuuksia ennen itse ostoksia
Otan mielelläni postausehdouksia vastaan, sillä kouluarjen keskellä on vaikea saada hyviä ideoita ja inspiraatio on hukassa. Postausten vähäinen määrä osittain johtunut myös tästä, joten mikäli haluat lisää postauksia niin autat asiaa ehdottamalla postausaiheita. Mona ja blogi kiittää.

VAATTEITA TAJUATTEKO MONA OSTI VAATTEITA
hohoo niin mä vähän niinkuin menin ostamaan ja oon erittäin tyytyväinen kaikkeen mitä mukaan tarttu. Tosin seassa jotain tilpehööriä vähän vaatteen vierestä, mutta pidemmittä puheitta ostoksiin. Iso kiitos makutuomareille :)




 Ylemmän kuvan laatu muuttui tuntemattomasta syystä?  / Bikbok 7.95e




 Cubus 14.95e

 Bikbok 9.95e

Cubus 9.95e

Ninja 5.95e

Ninja 5.95e/pari

Hiusöljy 1e / Sokos emotion hopeashampoo 9.90e


Koevapaa viikko, josta oon tosi hyvilläni. Pitäisi hakee uusi salikortti tässä lähipäivinä, mutta ei mitään muuta sen erikoisempaa tällä viikolla. Viikonloppu pyhitetty kokonaan kavereille.

Mikä on teidän viime aikainen paras shoppailulöytö? Miksi?

Ei kukaan tytär halua itkuista puhelua

perjantai 9. tammikuuta 2015

Nauttikaa jokaisesta päivästä minkä tän maailman päällä elätte, kaikki se voidaan ottaa sulta pois nopeammin kuin ehditkään silmiäsi räpäyttää. Kaikki, ihan kaikki, voi olla ohi. Hymy toisen kanssa tänään voi muuttua itkuksi huomenna, kun sitä toista ei enää ole. Muistakaa sanoa läheisiänne rakkaiksi, ja kertokaa kuinka paljon heistä välitätte, vaikka ette usein näkisikään. Muistelkaa sitä yhteistä mökkireissua, muistelkaa hymyillen sitä jääkiekkopeliä, jota olitte katsomassa, vaikka suosikkijoukkueesi hävisikin. Soita toiselle, halaa kun näätte. Kaikki tuo voi olla juuri se viimeinen kerta, jolloin koskaan olitte tekemisissä. Ja sitten kun se toinen on poissa, on liian myöhässä.
Elä jokainen päivä, kuin se olisi viimeisesi tai kaverisi viimeinen. Tartu hetkeen, elä hetkessä. Ihmisiä syntyy, ihmisiä kuolee, se on elämää. Jokainen kumminkin jättää tänne jotain. Tulee aika surra ja jokaisella on lupa ja oikeus siihen. Ei kukaan tytär halua itkuista puhelua.

Kokonaisvaltainen kasvohoito ongelma- ja normaali-iholle

torstai 8. tammikuuta 2015

Teillekkin, jotka ensimäistä kertaa olette blogiini eksyneet nopea, mutta kattava tietopaketti tämän blogin/postauksen kirjoittajasta:

Olen tänä vuonna kuusitoista täyttävä tyttö, jolla on ollut akne nelosluokalta lähtien, pian viisi vuotta siis. Akneni on ollut pahalaatuinen, eli kasvoni olivat finnien ja niiden tulehdustilan peitossa monta vuotta. Kokeilin monia tuotteita ja konsteja, mutta turhaan. Olin koulukiusattu, eikä minusta hyvää kaikissa piireissä puhuta vieläkään, mitä oudoimmista syistä. Olen kirjoittanut tänne blogiin useita postauksia aknestani ja lisännyt youtubeen videon, jossa puhun aknestani ja siitä koituneista tuntemuksista (löydät videon kirjoittamalla youtuben hakukenttään Mona Salo. Jos Aknejuttuja-nimistä videota ei tarjota suoraan, pääset katsomaan videotani kanavani kautta). Akne on rauhoittunut parina kesänä, mutta on iskenyt takaisin vielä pahempana. Tällä hetkellä akneni on melkein selätetty, ei melkein yhtään finniä taikka näppylää. Kamalat arvet aknestani on jäänyt, mutta niiden ehkäisyhoidot käynnissä parhaillaan. En ole syönyt yhtään lääkkeitä tai käyttänyt lääkerasvoja tms. akneni hoitoon. Tyttö, joka on puheilla saatu ojan syvimpään penkkaan asti, mutta noussut sieltä paljon vahvempana puhumaan teille ja auttamaan teitä, joilla on ongelmia ihonsa kanssa.






Hassuine ja mitäänsanomattomine ilmeineni esittelen hieman mun arpia. Otsassa ei ole ollut aknea ollenkaan, pari satunnaista finniä silloin tällöin. Poskissani ja leukapielissäni on ollut erittäin paha akne, finnit olivat erittäin kipeitä ja tulehtuneita. Monia aineita monien vuosien aikana kokeilin, mutta mikään ei tuntunut auttavan, päinvastoin - iho kuoriutunut tosi kivuliaasti ja ihossani tapahtunut palamisreaktion kaltaisia reaktioita, joita on vaikea selittää kun ei sitä ymmärrä ellei sitä itse koe. Naamani on kutissut ja olen itkenyt kipujen ja kirvelyjen takia. Kokeilin monia markettituotteita kuten Herbina, Clearasil, Nivea ja olen kokeillut montaa erilaista ainetta - kuorintaa, geeliä, kasvovettä, finniainetta.. Mikään ei auttanut, kunnes äiti käveli yhtenä päivänä ovesta sisään tuotteen kanssa, joka muutti akneni suuntaa - toivottavasti lopullisesti (aine kuuluu kasvohoitoon ja esittelen aineen vasta kasvohoidon yhteydessä). 

Mua ärsytti tosi paljon, kaikki markettituotteet, joita joku oli kokeillut ja suositellut eivät auttaneet minua yhtään, pari niistä pikemminkin pahensi. Kaikki aineet, joilla oli selviä ja nopeita tuloksia olivat tosi kalliita ja kaikkia ei edes saanut Suomesta. Olo oli toivoton ja akne repi itsetuntoani pahasti. Tuntui ettei ollut aineita tai hoitoja, jotka olisivat olleet kohtuuhintaisia tai että niitä olisi saanut lähikaupasta.
Vähän aikaa sitten annoin markettituotteille uuden mahdollisuuden ja tällä kertaa koluamalla monista markettituotteista löysin toimivia ja hyödyllisiä tuotteita. Nyt sinä, joka koet, että et löydä mitään tuotteita mitkä sopisivat sinun ihollesi, olisi ihosi sitten normaali- tai ongelmaiho, saat mahdollisuuden parempaan ihoon. Tätä postausta ei ole sponsoroitu millään tavalla, puhun täysin rehellisesti omista kokemuksista. Tuntui, että mikään ei auttanut, mutta yhtäkkiä kehitinkin tuotteista itse hoitoja, jotka auttoivat. Haluan niiden auttavan myös sinua. Melkein jokaista tuotetta saat lähimmästä prismastasi tai k-citymarketista kohtuuhinnoin, joten nyt meillä jokaisella on avain parempaan iloon ja kauniimpaan hymyyn. Me kaikki olemme sen ansainneet.



1. VALMISTELU

Tehkää hoito illalla, ettet meikkaa tai tee kasvoillesi mitään muutakaan. Laita päällesi rennot vaatteet, jotta olosi olisi mahdollisimman mukava. Itse olen myös huomannut joitain mömmöjä naamasta poispestäessäni, että sitä on vähän tullut paidalle tms., joten pieni "sotkemisvaara" on, joten valitse vaatteet sen mukaan.
Poista meikki huolellisesti. Käytän itse Sokos Emotionista saatavaa WeCareIconin meikinpoistoainetta, sillä se kosteuttaa, eikä kuivata naamaa ollenkaan! Poistaa meikin tosi hyvin, hintaa taisi olla n.4e.


"Tarkistaaksesi" kasvojesi meikittömyyden kannattaa pyyhkiä kasvot kasvovedellä. Se avaa ihohuokosia ennen kasvohoitoa ja ottaa vielä kasvoille jäänyttä meikkiä pois. Itse käytän Nivean Daily Essentials Mattifying toner -kasvovettä, joka on tarkoitettu ongelmaiholle. Nivean samaa kasvovettä saa kolmena erilaisena - Normaalille iholle (sininen), kuivalle iholle (vaaleanpunainen) ja ongelmaiholle (vihreä). Hintaa on 4.50-5.50e. Suosittelen ehdottomasti!!



2. Kuorinta

Nyt on siis sen ihmeaineen esittely, joka vei mun aknen mennessään. Foreverin aloe vera scrub sisältää aloe veraa, joka on luonnon tuote. Tuttava on Foreverin myyjä ja tilaamme tätä häneltä. Häneltä voi tilata myös netin kautta, annan osoitteen sitä pyydettäessä! Hintaa tällä oli n.20e, mutta se oli kyllä hinnan väärti, eikä se ollut mielestäni ihan ylitsepääsemätön:) Siitä on yli vuosi, kun aloitin käyttämään tätä ja jo kesäkuussa melkein kaikki epäpuhtaudet oli tiessään, nyt jäljellä on enää pari siellä täällä. Tärkeää on, että jatkaa hoitoa, vaikka tuloksia näkyisi/ei näkyisi. Näin taataan varma parantuminen. Jatka hoitoa vielä kasvojesi parannuttua! 
Mikäli sinulla on hyvä/ihan ok iho, voit käyttää vakiokuorintaasi. Jos et ole löytänyt vielä mieleistäsi, käy läheisessä prismassa/cittarissa/tarjoustalossa/tokmannilla ja katsele kuorintavalikoimaa. Joissain kaupoissa esim Sokos Emotionissa myyjät ovat ammattitaitoisia ja kun kysyt heiltä, niin he suosittelevat sinulle sopivaa ainetta. Kannattaa lueskella myös muista blogeista, mitä muut henkilöt käyttävät.
Hiero kuorintaa kasvoillesi pyörivin liikkein kahden minuutin ajan ja anna vaikuttaa myöskin kahden minuutin ajan. Pitkä pyörimisliike kiihdyttää kasvojen verenkierto ja saa aikaan lämpöä kasvoillasi. Pese huolellisesti pois.



3. Pure active 3 in 1

Tämä sisältää kuorintarakeita, naamion ja kasvopesun. Hintaa n.7-9e. Levitä kasvoillesi, anna vaikuttaa 5-7 min ja huuhtele huolellisesti. Vaikutuksen tuntee heti, sillä salisyylihappo vaikuttaa heti kasvojesi ongelma-alueilla.



4. Naamio

Tätä naamiota saat monissa eri "tuoksuissa" ainakin prismoista 5-6eurolla. Paras naamio jota olen ikinä kokeillut, loistava hinta/laatu -suhde!!
Levitä kasvoillesi ja anna olla 10-15min, kunnes naamio on kuivunut. Pesu on vaikeaa, mutta pese huolellisesti myös kasvojen reunoilta.


Extra: Öljy

Tämän kohdan voi ohittaa jos ei omista ihoöljyä. Levitä pari tippaa per kasvon osa (poski,otsa jne.) Tasoittaa ihonväriä ja sisältää ihon tarvitsemia vitamiineja, Anna kuivua ennen seuraavaa vaihetta!! Tällä on ollut hintaa n.55e, mutta parilla kympillä saat noista jo mainitsemistani kaupoista muistaakseni Lorealin ihoöljyä?



5. Kosteutus

Käytä yövoidettasi viimeistelläksesi kasvohoito. Itse käytän Foreverin aloe propolis cremeä, jolla hintaa ollut n.20e. Iho on suoraansanottuna kuin vauvan peppu.



Käytän tätä rasvaa arpiini. Mikäli kiinnostaa tietää lisää, kysy multa!



Yksittäisiin finneihin on olemassa finnigeelejä, jotka tappavat finnin. Nämä eivä kuitenkaan auta akneen, eivät auttaneet ainakaan minulla. Jos sinulle tulee yksi finni aina väliajoin niin suosittelen näitä käytettäväksi!


Kommentoikaa oliko tämä mielestänne hyödyllinen! Mitä kasvojen hoitotuotteita te käytätte - mihin luotatte ja mikä on selvä ei? Onko kenelläkään teistä aknea ja onko siihen löytynyt apua? 

Victoria's secrets are not secrets to me

tiistai 6. tammikuuta 2015

Mun joululahjoja ja ostoksia-postauksessa vilahti pari VS tuotetta ja multa kyseltiin heti mun muistakin tuotteista, joten tässä postauksessa kerron mun VS kokoelmasta ja muutakin höpöttelyä Victoria's Secrettiin liittyen. Tämä postaus syntyi Galantisin Runawayta kuunnellessani.

Tällä hetkellä omistan neljä bodymistiä ja yhden rasvan. Minulla on ennestään ollut seitsemän eri bodymistiä (aqua kiss, mango tempation, such a flirt, pure seduction, pure daydream, strawberries&champagne, sheer love) ja yksi rasva (mango tempation). Kaikki ovat olleet isoja kokoja (250ml) niin kuin nämä nykyisetkin. Näitä on saatavilla myös pienemmissä koissa (60ml&125ml) ja hajuvesinä, joiden koosta en ole ihan varma. Hajuvesinä on myös eri tuoksuja, mitä ei bodymisteinä ole ja niitäkin on saatavilla eri kokoisina. Bodymistit ovat siis tavallaan "kevyempiä hajuvesiä", joita itse suosin kesällä enemmän kuin "vahvoja hajuvesiä". Hinnat riippuvat ostopaikasta, mutta yleisimmät hinnat näillä 250ml on 15e-30e. Suomessa ei ole VS kauppaa, mutta Glitterissä oli myynnissä pari erää ihan vähän aikaa sitten ja näitä voi tilata myös netistä, esim Nordicfeel.fi sivustolta. Itse en ole koskaan sieltä tilannut, mutta parit kaverit ovat tilanneet ja sanoneet toimituksen olleen todella nopea (muutama arkipäivä). Mutta mikäli käytte ulkomailla, niin ihan tuossa naapurissa Ruotsissa on ainakin yksi VS kauppa, mutta olen kuullut huhua, että Arlandan lentokentälläkin olisi kyseinen putiikki. Tietoni perustuvat vain kuulemaani, enkä ole asiasta varma. Myös Virossa on mahdollisuus niitä ostaa, sillä kauppakeskus Virussa on Victoria's Secretin edustus"koju", joka ei siis kumminkaan ole iso ja kokonaisvaltainen kauppa.  Itse luin monista blogeista, että Virukeskuksessa on VS_kauppa_, mutta se on vain edustuskoju, josta saa useimpia bodymistejä, rasvoja, suihkugeelejä ja hajuvesiä. Oli siinä jokunen meikkipussikin, mutta niistä oli tosi hutera valikoima, vaihtoehtoja oli yksi tai kaksi. Mikäli se olisi ollut kauppa, olisi sieltä paljon muutakin saanut, esim. vaatteita, alusvaatteita, kännykkäkuoria jne. Myös Viking-laivoilta (ainakin joiltain niistä) saa myös paria bodymistiä, mutta olen kuullut valikoiman olevan erittäin heikkoa, vaihtoehtoja ehkä yhteensä viisi. Korjatkaa näitä mun väitteitä jos olen väärässä!!
Rasvoista sen verran, vaikka kyseessä onkin hajusterasva, VS-rasvat ovat erittäin kosteuttavia, eivätkä ne ainakaan minulla ole kuivattaneet ihoa toisin kuin jotkut muut hajusterasvat. Tuoksu pysyy myös seuraavankin päivän, eikä vain siinä rasvaushetkessä. Yleensä samasta tuoksusta on bodymist sekä rasva ja vaikka niiden tavallaan kuuluisi tuoksua samalta, ei näin aina kuitenkaan ole. Vaikka bodymist tuoksuisi kuinka taivaalliselta tahansa, niin saman tuoksun rasva voi tuoksua ihan kuralta ja sama toisin päin. Itse en pitänyt Mango Tempationista bodymistinä ollenkaan, mutta samasta tuoksusta rasvaversio oli paljon inhimillisemmän tuoksuinen.
Tuoksuja löytyy moneen lähtöön, eikä lempituoksua voi löytää muuten kuin kokeilemalla. Bodymisteistä ei voi sanoa kuin pelkkää hyvää, sillä iso koko ja suhteellinen hinta. Yleisimmin hajuvedet ovat 50ml kokoisia, mutta niitä toki ruiskitaan vähemmän, kun tuoksu on pitkäkestoisempi. Kuinka monta VS tuotetta te omistatte? Mikä/mitkä ovat teidän lempparituoksut? Mistä ja milloin olette ne ostaneet? Kommentoi :)


Tämä Secret Charm on näistä mun nykyisistä tuoksuista vanhin, jonka äiti on mulle tuliaisiksi laivalta tuonut. Tuoksukuvauksessa lukee tämän sisältävän kuusamaa ja jasmiinia, mutta itse kuvailisin tuoksua saippuakuplamaiseksi. Tuoksu on tosi hajuvesimäinen ja hieman voimakas.


Victoria's Secretin myydyin bodymist Love Spell kuuluu myös mun kokoelmaan. Kirsikankukka ja persikka saavat aikaan hedelmäisen ja raikkaan tuoksun.



Oma henkilökohtainen suosikkini kaikista minulla olleista bodymisteistä on tämä Sensual Blush. Tuoksu on tosi tyttömäinen ja naisellinen, sekä se sopii hienompiinkin tilaisuuksiin. Tuoksu ei kuitenkaan ole liian voimakas.

Hello Darlingin osa lukijoistani on nähnyt aikaisemmassa postauksessa. Valkoinen nektariini ja pioni saavat aikaan kukkamaisen, hieman vaniljaisen tuoksun. Tämä on mun uusin Bodymist ja ostin tän Virosta.

Pear Glace rasvankin moni lukijoista tavannut samaisessa postauksessa kuin edellisenkin. Sokeroituja päärynöitä ja casaba melonia sekoittamalla saatu tosi kiva päärynäinen tuoksu, mutta ei liian voimakas. Kuten sanoin edellisessä postauksessakin, tässä on pieni sellainen "naisten hajuveden vivahde", mutta en osaa selittää sitä paremmin.

Jatkossa tulossa enemmän postauksia liittyen kauneuteen, muotiin ja ihonhoitoon. Mulla on viritteillä jo pari ideaa, mutta saa toki ehdottaa ideoita ja kysyä aina jos jostain kiinnostaa tietää! Hyvää viimeistä lomapäivää/yksittäistä vapaapäivää mun lukijoille :-)

Hieman outo ehkä? En tiedä.

maanantai 5. tammikuuta 2015

Välillä sitä vaan herää todellisuuteen tai saa vain outoja päähänpistoja selaillessaan weheartit:ia ja instagramia. Yhtäkkiä vaan huomasin, että kommentoin täysin tuntemattomien ihmisten kuviin "tuo rasva tuoksuu tosi hyvältä, tosi kiva kello, sulla on todella kauniit kasvonpiirteet, ihana kuva, ihana sinä." Täysin tuntemattomille ihmisille. Moni ihmettelee sitä ja olen saanutkin siitä "palautetta" ask.fmissä "miksi kommentoit sen ja sen kuvaan (aina kun joku sanoo nähneen minun tehneeni jotain, tulee aina mieleen repliikki yhdestä elokuvasta, I saw u ahahahhahaha catch ya mutjoo let's move on)" Esitän vastakysymyksen: miksi en kommentoisi? Mitä väliä sillä on vaikka en tunnekkaan ihmistä? Mulla positiivinen kommentointi tulee automaattisesti, mitään tai ketään esittämättä. En esitä ystävällistä, mä olen ystävällinen. Huomasin, että mulle hyvän mielen tuottaminen kommentoinnin kautta on mulle automaattista ja samaa moni teistä tekee mulle. Taas oli ihana nähdä kun on tullut hyvää kommenttia, ja että mun kirjoitukset on oikeesti saanu jotain tuntemuksia muissa aikaiseks. Holy mama kun on deeppiä, mutta mullekkin tulee hyvä mieli kun saan muille hyvän mielen aikaseks :)


Mulla kuuluu myös onnellisuuteen ja hyvinvointiin kauneus ja oman kehon ja itsensä hoito ja hyvinvointi. Kuten tiedätte, mulla on akne ja hoitokeinot vaihtuneet moneen moneen kertaan, mutta nyt oon löytänyt tähän mennessä parhaat tuotteet ja rutiinit, joista voisin kertoa teille seuraavassa postauksessa. Moni myös kyselee mun meikkaamisesta, joten eiköhän niistäkin tuotteista tule informaatiota. Mikäli sua kiinnostaa joku juttu liittyen mun kauneuteen ja ihonhoitoon, niin älä pelkää kysyä! Mä vastaan mielelläni :) Ehdottakaa myös jos on jotain mistä haluaisitte mun kirjoittavan! pppppppppppps. mulla on uusi instagramkäyttäjä, jonka löytää nimimerkillä @monamyymikaela


New ig - Go follow!!

Tänään aamulla tein uuden instagramin, jonka löytää samalla nimimerkillä kuin vanhankin, @monamyymikaela joten seurailkaahan!! Mielenkiintoisia henkilöitä seuraan takaisin vaikka en tuntisikaan :) Instagramin puolella myös ilmoitusta aina kun uusi postaus, joten jos et seuraa tätä bloggeria niin paljon, niin mun seuraaminen instagramissa ois parempi vaihtoehto! Hyvää maanantaita kaikki lukijat, toiseksi viimeinen päivä lomaa 👀

Joululahjoja ja ostoksia

perjantai 2. tammikuuta 2015

Tähän postauksen alkuun sanon jo, että mulla on tooooosi tylsää ja mua saa tulla piristämään kikkaamalla mulle (monamikaelaa) ja kyselemällä askissa (monamikaelaa) Tehkää mun illasta parempi, mä pyydän.

Postaus mun joululahjoista ja viimeaikaisista ostoksista. Valitettavasti en kerro kaikista lahjoista/ostoksista yksityiskohtaisesti kun en kuvaushetkellä tiennyt missä kaikki ne ovat, mm.koruja, karvaliivi, pari neuletta jne. Jos oot kummiskin kiinnostunut tietämään niistä niin kysy :)


Sain hius- ja naamajuttuja (kuvassa näkyvää Pure Active 3 in 1 käytän akneeni nykyään, aineen vaikutuksista voit kysyä multa lisää! Mulla on uusia arpien hoitojuttuja niin mikäli oot kiinnostunu niin multa saa kyllä tulla kysymään!), muutamia koruja, kyniä, suklaata, suklaata, vähän lisää
suklaata ja tosi paljon lahjakortteja sekä rahaa yhteensä yli toistasataa euroa.





Mä oon rakastunut Victoria's Secretin tuotteisiin ja jouluna mun kokoelma kasvoi yhdellä rasvalla. Kyseinen rasva tuoksuu päärynältä ja siinä on pieni tavallaan "naisten hajuveden vivahde", en osaa selittää paremmin :P Jotkut tuoksurasvat eivät kosteuta kunnolla tai tuoksu ei pysy kauaa, mutta VS:n rasvat nimenomaan kosteuttavat ja tuoksu pysyy kauan iholla. Rakastuin tähän, kyllä äiti osaa :)





Ehdottomasti yllättävin oli tämä Tommy Hilfigerin käsikoru. In love with this, no any other words needed.



Sunnuntaina 28.12 käytiin päiväristeilyllä Tallinassa ja esittelen vain kyseisen reissun ostokset. Kiersimme koko kaupungin isoimmat ostoskeskukset (lue ostoshelvetit) ja mukaan tarttui parhaat tuotteet tosi hyvin hinnoin. Kuten aikasemmin mainitsin, mulla on paljon muitakin ostoksia mm. aleshoppailuja ja kirppislöytöjä, joten jos on pientäkään kiinnostusta niin voin laittaa kuvia niistä vaikka ask.fmiin.




Mukaan tarttui uusi MK laukku. Tätä edeltävä kesällä hankittu MK oli musta ja tositosi tilava, joten tämä tuo kivaa vaihtelua värinsä ja pienemmän kokonsa puolesta. En lähtenyt etsimään laukkua, mutta olikin sitten viimehetken iloinen heräteostos, enkä ole katunut hetkekään tämän ostoa!



#commonwhitegirl, olihan sitä pakko ostaa uusi VS tuoksu kun siihen oli mahdollisuus :P Hello Darling on kukkamainen pienellä vaniljaisella vivahteella.



Löysin tosi halvalla nää ihanat kengät ja on ollut kovassa käytössä oston jälkeen!




Saa antaa postausehdotuksia :)