HUONO IHO EI TEE HUONOA IHMISTÄ

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Paluu vanhoihin postauksiin -sarja saa jatkoa! Blogini ihan kaikista suosituimmat postaukset liittyvät ihonhoitoon, akneen ja sen herättämiin tuntemuksiin sekä siitä johtuneeseen kohteluun. Aihe on ollut minulle joskus erittäin arka, mutta blogini kautta olen saanut asian käsiteltyä niin, että minulle ihmisarvo ja ihon kunto ovat kaksi täysin eri asiaa. Ne eivät ole verrattavissa, eikä huono iho tee huonoa ihmistä.


IMG_9961

Kun kuljen meikittä, kasvoistani näkee selvästi minun kärsineen aknesta. Punaiset arvet ovat joskus olleet huutavampia, syvempiä ja niitä on ollut enemmän. Ennen koin inhotusta katsoessani peiliin ja sitä koki myös vastaantulevat. Sain kommentteja siitä, kuinka sairaan näköinen olin. Minua kehotettiin peittämään rumat arvet meikillä, ettei näyttäisi niin pahalta. Se sattui ja otin usein sanat tosissani. Esimerkiksi seiskaluokalla olin ainoastaan yhtenä päivänä ilman meikkiä, joka sattui olemaan urheilupäivä pienemmässä porukassa. Koko koulu ei näkisi meikittömiä kasvojani.

Vuonna 2013 kaikki kuitenkin alkoi muuttua. Törmäsin blogimaailmassa haasteeseen nimeltä Naked Truth. Haasteen tarkoituksena oli ottaa blogiin meikittömiä kuvia ja kertoa vähän omista kasvoista. Se oli suunnilleen sitä aikaa, kun trendinä oli laittaa niin paljon meikkiä kuin mahdollista. Hetken rohkeutta kerättyäni, minäkin tartuin haasteeseen. 


naked truth 001

Vuonna 2013 ensimmäistä Naked Truth -postausta kirjoittaessani kasvoni näyttivät tältä. Yleensä se menee toisin päin, mutta tällä kertaa kuvassa ihoni näyttää paremmalta. Silloinen kamera ei ollut ihan niin hyvä kuin nykyinen, mutta kuva on suuntaa-antava. Tälläisiä kipeitä finnirykelmiä oli koko kasvoissa, eikä meikkikään näyttänyt hyvältä. Tällöin itsetuntoni ihoni suhteen oli alimillaan. Onneksi kaikesta huolimatta uskalsin tarttua haasteeseen. 


akne1

IMG_3529

IMG_3528

IMG_43902

IMG_44012

Kuulin ennen harvase päivä mahdollisista hoitokeinoista, jotka voisivat auttaa. "Mene lääkäriin, ota lääkekuuri, kokeile tätä ja tätä, ryhdy kasvissyöjäksi, tai käy vaikka suihkussa". Sain kyseisiä kommentteja postauksiini, joissa olin kirjoittanut hoitotavoistani, ihotautilääkärillä käymisestä ja siitä, kuinka akne ei liity suihkussa käymiseen. He eivät lukeneet, mitä kirjoitin. He näkivät vain "karmeat" kuvani ja kirjoittivat mitä mieleen juolahti.

 Jotkut halusivat kyllä auttaa, mutta hekään eivät olleet lukeneet postauksia kunnolla. Perusteltujen syiden jälkeen miksi en missään nimessä aio ottaa lääkekuureja, "sinulle paras vaihtoehto on lääkekuuri". Apua ja "apua" yritettiin antaa, vaikka en ollut sitä edes pyytänyt. Jotkut ihan aidossa mielessä, jotkut kiusatakseen. 

IMG_44682

blogger-image--466706806

IMG_48482

IMG_48852

IMG_48972

IMG_9972

Olen tullut pitkän ja kivisen tien tähän päivään ihoni kanssa. Kuvat ovat vuodelta 2014 aina viimeisimpään, tänään otettuun kuvaan. Olen joutunut kuulemaan akneni takia kaikenlaista. Kaikenlaista minusta, ulkonäöstäni, luonteestani ja kuinka hoidan aknea tietämättä minusta oikeasti mitään, vain vilkaisemalla meikittömiä kasvojani.

Akne on ottanut. Se on ottanut ihmisiä, ihmissuhteita ja vuosia nuoruudestani, kun minusta on laitettu pyörimään erilaisia huhuja. Se on ottanut paljon musta ihmisenä. Kun lasinen maljakko putoaa lattialle ja rikkoutuu palasiksi, ei siitä parhaimmilla korjauskeinoillakaan saada alkuperäiseksi.

Akne on myös antanut. Se on antanut ymmärrystä muita kohtaan, avarakatseisuutta ja todellisuuden tajua. Se on kasvattanut minua ihmisenä ja saanut miettimään, miten omasta mielestä muutamat viattomat, hauskat sanat voivat satuttaa toista. Se on tuonut mun luo ihmisiä, jotka kärsivät samoista ongelmista. Oman tarinani kautta olen voinut auttaa muita ihmisiä ulos tästä samasta tilanteesta. Ei kukaan valitse aknea.


IMG_9964



Jos itsetunto on huono tai ei pidä omasta ulkonäöstään, voi kokea äärimmäistä pahaa oloa. Ei ole hyvä juttu, jos ei pidä itsestään. Sen mitä minä olen elämältä oppinut on se, että voit päätyä yksin. Mikään ei ole ikuista ja joissain tapauksissa voit huomata, että nyt sitä ollaan ainoastaan me, myself and I. Ja jos siinä vaiheessa ei pidä itsestään, ollaan tukalassa tilanteessa.

Vaikka voin sanoa olevani kiitollinen aknen tuomista hyvistä asioista, en toivo aknea tai sellaisia asioita kenellekkään. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset heräisivät samalla tavalla kuin akne herätti minut. Minulla oli hyvä iho ennen kuin akne puhkesi ja huono onni voi osua kenen kohdalle vain. 

Tänä päivänä olen iloinen siitä, että akneni on selätetty. Jäljellä on enään arvet, jotka eivät ole mielestäni enään niin silmään pistävät kuin ennen. Tietenkään ne eivät ole näkymättömät. 

Rakastan meikkaamista, mutta en siksi, että saisin arpeni peitettyä. Pidän siitä, koska meikkaamalla voin tuoda parhaat puoleni esille ja näytän yksinkertaisesti omasta mielestäni aivan hemmetin hyvältä. Käytän viikossa meikkiä keskimäärin yhtenä päivänä, joskus saattaa mennä kolmekin viikkoa meikittä. Jokaisten meikattujen kasvojenkin alla on se meikitön ihminen. Kaikki eivät tunnu muistavan sitä.


IMG_9958


Vaikka minä olen saanut akneni takia huonoa kohtelua muilta sekä itseltäni, se ei tarkoita, että muidenkin pitäisi. Päinvastoin. Ei tätä polkua valitse kukaan, mutta jos tämä on se minkä elämä haluaa mulle antaa, siitä selvitään.

Se mitä haluan tällä postauksella sanoa on, että huono iho ei tee huonoa ihmistä. Itsestä voi oppia pitämään. Aina ihmettelee, kun joku muu sanoo pitävänsä siitä piirteestä, mitä itse itsessään eniten vihaa. Jos joku lokeroi sinut ihon kuntosi perusteella, hän ei yksinkertaisesti ole sinun arvoisesi ihminen. Uskalla olla se, kuka olet. Olisi se sitten viimeisen päälle meikatut kasvot joka päivä tai meikitön aina. Olet paljon muuta, kuin huono ihosi.


bannerialusta346222334

13 kommenttia:

  1. Siis pakko sanoa, että ihan todella rohkeaa siulta, miten avoimesti pystyt puhumaan aiheesta ja kuvaamaan. Oon lähes sanaton. Oot uskomattoman kaunis, aknesta huolimatta. Kärsin itse myös, mutta en oo lähelläkään tätä siun rohkeutta, joten oot todella inspiroiva. Keep on going. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista Janna <3 Teit mut aivan sanattomaksi!

      Poista
  2. Teinit on usein tosi julmia toisilleen. Vasta aikuisiällä ymmärtää monia asioita, mitä silloin ns katsoi kieroon. Jotkut ei opi ikinä! Onneksi oot positiivinen ja avoin, se kyllä auttaa eteenpäin. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, teinit varsinkin. Mutta osaa ne vanhemmat, aikuisetkin olla ilkeitä. Kiitos!

      Poista
  3. Muistan käyneeni aina välillä sun blogissa juuri silloin, kun kirjoitit postauksia sun pahasta aknesta. Ei oo pitkään aikaan tullut sun blogiin törmättyä, mutta aivan upea nähdä miten paljon paremmassa kunnossa sun iho on! <3 oot tosi kaunis, akne tai ei :) (ja sun on kans tosi nätti nimi mut se ei taida ihan liittyä aiheeseen :D)

    Sanna / pannariblogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua voi kun ihanaa kuulla! Loving your comment and especially you <3 Thankssssssss

      Poista
  4. Todella hyvä kirjoitus. Ja katseeni kiinnittyi ensimmäisenä kauniisiin kasvoihisi.! :) Akne jäi tyystin toiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Nicola kommentista ja kehuista! Lämmittää mieltä aina kuulla tälläistä <3

      Poista
  5. Olet kaunis! Rohkaiseva teksti myös minulle, akneihoiselle iässä lähes 37...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Hanna, samoin sinä olet! Muista, että et ole yksin <3

      Poista
  6. Moi! Löysin blogisi facebook ryhmästä, ja blogisi on todella lämminhenkisen oloinen! Liityin lukijaksi :)
    Tämä postaus oli erittäin hyvä ja rohkea! Mahtavaa nähdä nuoren ihmisen puhuvan tällaisesta itseluottamukseen vaikuttavasta asiasta näin avoimesti. Tällaiset postaukset auttavat muuttamaan asenteita! Olet aivan oikeassa kun sanot ettei huono iho tee huonoa ihmistä, sillä eihän kenenkään iho kerro mitään siitä millainen ihminen on. Tsemppiä!

    http://saraoonav.blogspot.fi

    VastaaPoista

Risuja ja ruusuja otetaan vastaan, mutta jokainen ymmärtänee hyvän maun rajoissa kommentoida. Hyvä kommentti piristää päivää aina :-)