TAKKI - H&M

PAITA - H&M

HOUSUT - BIKBOK

KENGÄT - NIKE

LAUKKU - MICHAEL KORS

HANSIKKAAT - H&M

Vihdoinkin, viikonloppu! Tänään kun heräsin maantiedon koitosta varten, ulos katsoessani siellä oli mieltä alentava lumipeite maassa ja lisää satoi taivaalta koko ajan. Tälläisen päivän kunniaksi halusin lisätä blogiin asukuvia aikaisemmin tältä viikolta.

Halusin myös tulla fiilistelemään uutta nahkatakkiani! Edellisen nahkatakin olen ostanut neljä vuotta sitten, joten koin takin palvelleen minua jo koko hintansa edestä. Minulle epätyypillistä on pitää koko mustaa asua, sillä pidän väreistä. Vaatetuksessa tykkään erityisesti jostain syystä kirkkaanpunaisesta! Ehkä jatkossa tulee asukuvia myös punaisista ja muista värikkäistä asuistani.

Mitä mieltä olette tästä asusta? Menettekö yleensä koko mustalla linjalla vai uskallatteko lisätä värejä asukokonaisuuksinne?

HUONO IHO EI TEE HUONOA IHMISTÄ

Paluu vanhoihin postauksiin -sarja saa jatkoa! Blogini ihan kaikista suosituimmat postaukset liittyvät ihonhoitoon, akneen ja sen herättämiin tuntemuksiin sekä siitä johtuneeseen kohteluun. Aihe on ollut minulle joskus erittäin arka, mutta blogini kautta olen saanut asian käsiteltyä niin, että minulle ihmisarvo ja ihon kunto ovat kaksi täysin eri asiaa. Ne eivät ole verrattavissa, eikä huono iho tee huonoa ihmistä.

Kun kuljen meikittä, kasvoistani näkee selvästi minun kärsineen aknesta. Punaiset arvet ovat joskus olleet huutavampia, syvempiä ja niitä on ollut enemmän. Ennen koin inhotusta katsoessani peiliin ja sitä koki myös vastaantulevat. Sain kommentteja siitä, kuinka sairaan näköinen olin. Minua kehotettiin peittämään rumat arvet meikillä, ettei näyttäisi niin pahalta. Se sattui ja otin usein sanat tosissani. Esimerkiksi seiskaluokalla olin ainoastaan yhtenä päivänä ilman meikkiä, joka sattui olemaan urheilupäivä pienemmässä porukassa. Koko koulu ei näkisi meikittömiä kasvojani.

Vuonna 2013 kaikki kuitenkin alkoi muuttua. Törmäsin blogimaailmassa haasteeseen nimeltä Naked Truth. Haasteen tarkoituksena oli ottaa blogiin meikittömiä kuvia ja kertoa vähän omista kasvoista. Se oli suunnilleen sitä aikaa, kun trendinä oli laittaa niin paljon meikkiä kuin mahdollista. Hetken rohkeutta kerättyäni, minäkin tartuin haasteeseen. 

Vuonna 2013 ensimmäistä Naked Truth -postausta kirjoittaessani kasvoni näyttivät tältä. Yleensä se menee toisin päin, mutta tällä kertaa kuvassa ihoni näyttää paremmalta. Silloinen kamera ei ollut ihan niin hyvä kuin nykyinen, mutta kuva on suuntaa-antava. Tälläisiä kipeitä finnirykelmiä oli koko kasvoissa, eikä meikkikään näyttänyt hyvältä. Tällöin itsetuntoni ihoni suhteen oli alimillaan. Onneksi kaikesta huolimatta uskalsin tarttua haasteeseen. 

Kuulin ennen harvase päivä mahdollisista hoitokeinoista, jotka voisivat auttaa. "Mene lääkäriin, ota lääkekuuri, kokeile tätä ja tätä, ryhdy kasvissyöjäksi, tai käy vaikka suihkussa". Sain kyseisiä kommentteja postauksiini, joissa olin kirjoittanut hoitotavoistani, ihotautilääkärillä käymisestä ja siitä, kuinka akne ei liity suihkussa käymiseen. He eivät lukeneet, mitä kirjoitin. He näkivät vain "karmeat" kuvani ja kirjoittivat mitä mieleen juolahti.

 Jotkut halusivat kyllä auttaa, mutta hekään eivät olleet lukeneet postauksia kunnolla. Perusteltujen syiden jälkeen miksi en missään nimessä aio ottaa lääkekuureja, "sinulle paras vaihtoehto on lääkekuuri". Apua ja "apua" yritettiin antaa, vaikka en ollut sitä edes pyytänyt. Jotkut ihan aidossa mielessä, jotkut kiusatakseen. 

Olen tullut pitkän ja kivisen tien tähän päivään ihoni kanssa. Kuvat ovat vuodelta 2014 aina viimeisimpään, tänään otettuun kuvaan. Olen joutunut kuulemaan akneni takia kaikenlaista. Kaikenlaista minusta, ulkonäöstäni, luonteestani ja kuinka hoidan aknea tietämättä minusta oikeasti mitään, vain vilkaisemalla meikittömiä kasvojani.

Akne on ottanut. Se on ottanut ihmisiä, ihmissuhteita ja vuosia nuoruudestani, kun minusta on laitettu pyörimään erilaisia huhuja. Se on ottanut paljon musta ihmisenä. Kun lasinen maljakko putoaa lattialle ja rikkoutuu palasiksi, ei siitä parhaimmilla korjauskeinoillakaan saada alkuperäiseksi.

Akne on myös antanut. Se on antanut ymmärrystä muita kohtaan, avarakatseisuutta ja todellisuuden tajua. Se on kasvattanut minua ihmisenä ja saanut miettimään, miten omasta mielestä muutamat viattomat, hauskat sanat voivat satuttaa toista. Se on tuonut mun luo ihmisiä, jotka kärsivät samoista ongelmista. Oman tarinani kautta olen voinut auttaa muita ihmisiä ulos tästä samasta tilanteesta. Ei kukaan valitse aknea.

Jos itsetunto on huono tai ei pidä omasta ulkonäöstään, voi kokea äärimmäistä pahaa oloa. Ei ole hyvä juttu, jos ei pidä itsestään. Sen mitä minä olen elämältä oppinut on se, että voit päätyä yksin. Mikään ei ole ikuista ja joissain tapauksissa voit huomata, että nyt sitä ollaan ainoastaan me, myself and I. Ja jos siinä vaiheessa ei pidä itsestään, ollaan tukalassa tilanteessa.

Vaikka voin sanoa olevani kiitollinen aknen tuomista hyvistä asioista, en toivo aknea tai sellaisia asioita kenellekkään. Toivoisin kuitenkin, että ihmiset heräisivät samalla tavalla kuin akne herätti minut. Minulla oli hyvä iho ennen kuin akne puhkesi ja huono onni voi osua kenen kohdalle vain. 

Tänä päivänä olen iloinen siitä, että akneni on selätetty. Jäljellä on enään arvet, jotka eivät ole mielestäni enään niin silmään pistävät kuin ennen. Tietenkään ne eivät ole näkymättömät. 

Rakastan meikkaamista, mutta en siksi, että saisin arpeni peitettyä. Pidän siitä, koska meikkaamalla voin tuoda parhaat puoleni esille ja näytän yksinkertaisesti omasta mielestäni aivan hemmetin hyvältä. Käytän viikossa meikkiä keskimäärin yhtenä päivänä, joskus saattaa mennä kolmekin viikkoa meikittä. Jokaisten meikattujen kasvojenkin alla on se meikitön ihminen. Kaikki eivät tunnu muistavan sitä.

Vaikka minä olen saanut akneni takia huonoa kohtelua muilta sekä itseltäni, se ei tarkoita, että muidenkin pitäisi. Päinvastoin. Ei tätä polkua valitse kukaan, mutta jos tämä on se minkä elämä haluaa mulle antaa, siitä selvitään.

Se mitä haluan tällä postauksella sanoa on, että huono iho ei tee huonoa ihmistä. Itsestä voi oppia pitämään. Aina ihmettelee, kun joku muu sanoo pitävänsä siitä piirteestä, mitä itse itsessään eniten vihaa. Jos joku lokeroi sinut ihon kuntosi perusteella, hän ei yksinkertaisesti ole sinun arvoisesi ihminen. Uskalla olla se, kuka olet. Olisi se sitten viimeisen päälle meikatut kasvot joka päivä tai meikitön aina. Olet paljon muuta, kuin huono ihosi.

MIKSI BLOGGAAN?

Yksi kysytyimmistä kysymyksistä. Lukijoiden kyselyiden lisäksi jouduin kysymään sitä välillä myös itseltäni. Heidän lisäksi tätä vastauksesta ovat kiinnostuneet ihmiset, jotka ovat miettineet blogin aloittamista. Vastaus on tavallaan yksinkertainen, mutta jokaisella asialla on puolensa. Miksi mä siis bloggaan?

Mulla on aina ollut tarve toteuttaa itseäni ja tuoda itseäni jotenkin esille. Mulle ei ole tyypillistä olla se takanurkan hiljaisin, päinvastoin. Tuon usein mielipiteeni esille ja joskus ne saattavat olla tosi juurtuneita. Jos tiedän epäkohdan, millä on varsinkin iso vaikutus omaan elämääni, haluan muutosta. Muutoksen haluaminen ei vain riitä, sillä jos jotain haluaa oikeasti tapahtuvan, pitää kantaa kortensa kekoon. Omassa blogissani kyseessä on ollut ihosairauksien aiheuttamat ennakkoluulot minua ja muita samoista asioista kärsiviä kohtaan, joista pääset lukemaan esimerkiksi painamalla tätä. 

Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, enkä ole pelännyt tuoda ajatuksiani esille. Bloggaamisen olen aloittanut serkkuni jalanjäljissä ja sitä tuleekin toukokuussa täyteen viisi vuotta, joista viimeiset neljä olen viettänyt nykyisessä blogissa. Muutamia taukoja on ollut, mutta joka kerta olen palannut aina takaisin. Miksi?

Kyse on yleensä siitä, mikä on ajanut minut tauolle. Suunnitelmissa ei ole ollut bloggaamisen lopettaminen, vaan antaminen lisää aikaa jollekkin muulle asialle. Olen sanonut monta kertaa, että kun kirjoittaa samantyylistä lifestyle blogia kuin minä, on käytännössä parisuhteessa blogin kanssa.  Silloin se on yksi parhaista kavereistasi. Kaikkea en minäkään tänne jaa, mutta kaikki mistä kirjoitan, on täysin rehellistä. Olen luonteeltani erittäin positiivinen ja haluan sen näkyvän myös blogini tunnelmassa. Vaikka olen kirjoittanut painavia postauksia, en halua kaikkien saavan sellaista käsitystä, että blogini on jokin itkuvärssy. 

Suurin syy, miksi kuitenkin palaan aina takaisin on se hyvä palaute, mitä saan. Lukijoiden tuoma motivaatio ja positiiviset kommentoijat ovat mieltä nostattavia ja näiden takia palaa aina blogin äärelle. Snapchatissa ja instagramissa tulevat viestit, joissa kysellään "koska tulee uutta postausta" kertovat, että postauksiani oikeasti odotetaan. MyStoryssakin näkyvistä kosmetiikkatuotteista kysellään mielipiteitä ja postaustoiveita sataa ovista ja ikkunoista. Jotkut oikeasti ovat kiinnostuneita siitä, mitä mieltä olen asioista ja mitä sanottavaa mulla on. Se on parasta, mitä bloggaaja voi saada.

Erilaisia bloggaajia ja blogeja on nykyään tosi paljon. Moni tekee samanlaisia postauksia ja välillä on vaikeita erottua massan seasta. Oman blogini vahvuuksia on persoonalliset aiheet, eivätkä kaikki postaukset ole meikeistä tai uusista laukuista. Toki niitäkin on, sillä kauneudenhoito ja muoti (etenkin laukut) kiinnostavat, mutta haluan jakaa blogissani monipuolista sisältöä. Minussa on monia eri puolia ja haluan, että opitte tuntemaan niistä jokaisen!

Teille, jotka mietitte blogin aloittamista - go for it! Bloggaaminen antaa sata kertaa enemmän kuin ottaa. Se kehittää kielellisiä sekä kirjoituksen taitoja. Blogi myös antaa uusia mahdollisuuksia toteuttaa itseään, luoda itselleen uusia verkostoja ihmisten, tuotteiden ja yhteisöiden kanssa, uusia ystäviä ja paljon muuta. Mitä se sitten ottaa? Aikaa. Blogin tyylistä riippuen sitä menee kuvaamiseen, kuvien muokkaamiseen, kirjoittamiseen ja blogipostauksien jakamiseen muualla somessa. Yhteen postaukseen voi mennä useita päiviä. Mutta jos on asettanut blogilleen tavoitteita, kunnianhimo kasvaa koko ajan ja ne pitää olla valmis saavuttamaan.

Oletko miettinyt bloggaamisen aloittamista? Kauan olet kirjoittanut blogia ja mitä bloggaaminen merkitsee sinulle? Miksi sinä bloggaat?

WANHAT 2017

Kiitos kuvista kuuluu Tiia Siivolalle, Lauri Heinoselle ja bussikuskille!

Naurua, jännitystä, pyöritystä, hikoilua, kauniita prinsessoja ja pukumiehiä. Niistä oli mun wanhojentanssit tehty! From My Phone Lately -postauksessa näkyneiden wanhojentanssikuvien myötä eräät lukijoistani esittivät toiveen, että kirjoittaisin mahdollisimman yksityiskohtaisen postauksen mun tansseista. Tässä se siis tulee!

Tansseja odotettiin kuin kuuta nousevaa. Mä olen nähnyt wanhojen tanssivan ensimmäisen kerran ala-asteella ja se pukuloisto, etenkin kauniit prinsessat saivat pienen Monan ihastuksesta hiljaiseksi. Silloin mä olen päättänyt tanssivani wanhana, vaikka ei ollut mitään tietoakaan mistään lukiosta. Varsinkin lauantaiaamuna tanssien jälkeen se iski kunnolla, kun tajusi, että ne kaksi päivää on nyt ohi. 

Meillä kesti tanssit siis kaksi päivää. Torstai-iltana oli esitys meidän koululla vanhemmille ja perheelle. Seuraavana päivänä oli esitykset muulle lukiolle, ylä- ja ala-asteelle, päiväkodeille ja niin sanottu yleinen esitys, joka oli avoin kaikille. Käytiin tanssimassa myös vanhainkodilla ja pankissa.

Valmistelut tansseja varten alkoi hyvissä ajoin heti toisen vuosikurssin alettua. Itse tanssien harjoittelu alkoi toisessa jaksossa ja meillä oli harjoteltavana noin kymmenen tanssia. Henkilökohtaiset valmistelut, mitkä mun kohdalla tarkoitti mekkoa ja kampaajan ajanvarausta oli hoidettu jo syyskuussa. 

Mekon kanssa mulla oli aika selkeä linja, mitä lähdin hakemaan. Mun lempivärit ovat vaaleanpunainen ja keltainen, joten väriltään mekko olisi selvästi jompi kumpi niistä. Halusin siinä olevan timantteja ja muhkea helma, joko "suikaleinen" tai ihan vaan suora tyllihelma. Kävin sovittamassa ainoastaan yhtä mekkoa ennen kuin itseasiassa isäpuoleni löysi mieluisen, lopullisen yksilön. Lisäsin vielä mekkoon kristalleja, sillä mielestäni se kaipasi vähän lisää blingiä ja olin lopputulokseen tosi tyytyväinen ♥

1. Viime vuoden rakkaiden vaihto-oppilaiden Lilithin ja Isabellan kanssa 2.-3. Pikkuveljen kanssa

Hiuksistakin mulla oli alunalkujaan jo aika vahva visio. Kun tämä ala-asteikäinen Mona näki tanssit ensimmäisen kerran, hän päätti omaavan pitkät hiukset wanhojentansseihin mennessä. Minähän en voinut pettää pienemmän Monan tekemää lupausta, joten halusin nykyisen hiusteni pituuden näkyvän jotenkin kampauksesta. Hiusten auki jättäminen ei ollut vaihtoehto, joten päädyin ratkaisuun, jossa hiukset ovat puoliksi auki ja puoliksi kiinni. Kiinniolevan osan halusin kohottavan hieman ilmettä ja auki jätetty osa kiharrettiin. Ennen tansseja kävin värjäyttämässä hiukset samassa paikassa missä myös kampaukseni laitettiin eli Tuulalla Kauneushuone Dulcineassa, Hämeenlinnassa. Tuulan sivuille pääset vierailemaan painamalla tätä. Olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen niin värissä kuin kampauksessa ja sain erittäin paljon kehuja. Kiitos Tuula ♥

Ihan alkuperäinen ajatus oli, että olisin mennyt meikattavaksi, mutta loppujen lopuksi päätin meikata itse. Olen ollut meikattavana muutaman kerran aikaisemmin ja kyseiset meikkitaiteilijat eivät ole osanneet peittää mun aknea ja arpia. Lopputuloksesta näkyi kaikki arvet läpi ja näkihän siitä että on kuitenkin meikkiä käytetty. Mun mielestä näyttää kaikista hirveimmältä, jos pakkelia on, mutta sitä ei ole käytetty oikein tai tarpeeksi. Halusin mielummin meikkiä laitettavan vähän enemmän, kuin että tulipunaiset arpeni näkyisivät. En käytä  i k i n ä  silmämeikkiä, joten en sitä nytkään laittanut. Meikkini oli siis periaatteessa mun tavallinen go to meikki, mutta hieman huolitellumpana. Mekko, kampaus ja tiara olivat jo itsessään tosi näyttäviä, joten meikin ei tarvinut olla huomiota herättävä. Ihme, ettei huono iho- tai kulmakarva -päivä sattunut just tähän ajankohtaan, thank god!

1.-2 Parini Aleksin kanssa Vanajanlinnalla 3. Kaverieni Samin ja Laurin kanssa tauolla esitysten välissä

Yhteiskuvia 1. Joonan 2. Tommin 3. Laurin kanssa

Vaikka muiden asioiden kanssa olinkin tosi ajoissa, hain kengät ja asusteet vasta ihan viime tipassa. En halunnut panostaa kenkien ulkonäköön, sillä ne eivät juurikaan näkyisi ylipitkän mekon alta. Suuntasin siis kenkäkaupoille ja tulin kotiin tavallisilla kultaisilla H&M ballerinoilla. Tiaran kotiutin Glitteristä ja ihan perus timanttikorvakorut lähtivät mukaani Ninjasta. Olin ensin ostanut Glitteristä tosi upeat helmi- ja timanttikorvakorujen yhdistelmät, mutta päädyinkin jättämään ne pois. Ne olisivat olleet mielestäni liikaa tiaran kanssa, mutta pienemmät timanttikorvakorut ajoivat asiansa tosi hyvin. Ranteessa mulla oli viime vuonna Glitteristä ostettu ihana timantein koristeltu käsikoru. Olin yhtä timanttia ja säihkettä koko tyttö!

Ja mitä parinvalintaan tulee - ei kannata ottaa turhaa stressiä! Asioilla on tapana järjestyä. Täällä meinaan yksi pienen säätämisen läpikäynyt, mutta loppujen lopuksi tanssin juuri sen henkilön kanssa, kenen kanssa halusinkin - hyvän ystäväni Aleksin. En voisi kuvitella tanssineeni ja jakaneeni kokemusta kenenkään muun kanssa, vaikka nämä kaksi päivää olivat minulle ehkä hieman mieluisammat kuin hänelle. Hyvin me vedettiin, kunnon särmä parivaljakko!

Torstaiaamuna heräsin itse joskus kahdeksan jälkeen. Kampausaika oli vasta puoli kahdeltatoista, joten aamulla oli ihan hyvää aikaa olla vaan ja vähän katsoa päivän aikataulua kampauksen jälkeen. Koska Tuula osaa asiansa niin kampauksessa meni reilu tunti. Keräsin katseita bussissa matkalla kotiin, sillä upea kampaus oli tyylikkäästi yhdistetty violettiin velourasuun. Meikkiin käytin aikaa reilun kaksi tuntia, sillä halusin sen onnistuvan varmasti kunnolla. Eniten aikaa siinä meni kulmakarvoihin ja contouriin.

Yhteiskuvia 1. Saaran ja Emilian 2. Sannin 3. Julian kanssa. Näissä kuvissa näkyy mun meikki hyvin!

Illalla me wanhat mentiin koululle noin 16.30 aikaan ottamaan parikuvia ja ryhmäkuvia. Meillä oli kuvaamassa jonkinlainen valokuvausopiskelija ja in my opinion, lopputulokset olivat en lite flop. Syynä taisi kuitenkin olla jonkun salaman rikkoutuminen juuri ennen kuvauksia. Loppujen lopuksi sain hyviä kuvia kännykällä, joten ei harmita niin paljoa. Itse tanssit alkoivat klo 18 ja muutaman tanssin jälkeen oli pieni väliaika. Iltatanssit olivat ohi yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin. 

Torstain ja perjantain välinen yö oli erittäin mielenkiintoinen omalta osaltani. Moni on varmasti kuullut, kuinka nukutaan nojatuoleissa tai muuten istualleen, ettei kampaus mene pilalle. Oma suunnitelmani oli nukkua sohvalla istumisasennossa ja laittaa auki olevan osan hiuksista sohvan selkänojan yli. Mulla on niin paljon hiuksia ja koko kampausta piti varoa, sekä nukkua vielä istumisasennossa! Ei ole ihan ihanteellinen tilanne tälläiselle, joka on tottunut nukkumaan mahdollisimman mukavasti. Olin laittanut herätyksen klo 5.30 ja katsoin kelloa viimeisen kerran 00.10. Herätessäni makuuasennosta katson kelloa ja se näyttää 03.59!! Ei tullut nukuttua siis ihan niin paljon kuin suunnittelin ja kaiken lisäksi kampaus ja tiara olivat menneet vähän huonosti. Sain ne kuitenkin korjailtua hyvin seuraavaa tanssipäivää varten.

Seuraavana päivänä koulu alkoi kahdeksalta ja koska meidän lukion kanssa samassa rakennuksessa on myös yläaste, aamun ensimmäinen tunti kului peruskoulua kyykyttäessä. Tunti loppui peruskoulun kättelykierrokseen, josta tulikin sitten kiire bussille kohti esiintymispaikkaa. Tanssit menivät hyvin ensimmäisessä ja toisessa esityksessä. 

Äitini on töissä päiväkodissa ja hän oli tuonut pienen ryhmän katsomaan. Lapset oltiin prepattu hyvin siitä, kuka on päiväkodintädin tytär ja minkälainen mekko hänellä on. Yksi tyttö rupesi itkemään, kun olin hänen mielestään niin kaunis! Tätä ihanaa tyttöä oli pakko käydä vähän halaamassa esityksen jälkeen. Toisetkin tytöt olivat katsoneet silmät suurina ja sanoneet, että näytän ihan Belleltä Kaunottaresta ja Hirviöstä. Parini ei kuitenkaan kuulemma näyttänyt hirviöltä. 

Vanhainkodin ja pankin tanssien jälkeen bussimme nokka suunnaattin kohti Vanajanlinnaa. Spesiaalin päivän kruunasi astetta hienompi illastaminen upeassa paikassa. Heti saavuttuamme kamerat alkoivat laulamaan ja kuvia otettiin kaikista, kaikkialla. 

Illalla meillä oli vielä omajärjesteiset jatkot ja viikko sitten vielä jatkojen jatkot. Kertoo varmaan meidän vuosikurssista jotain, haha!

1.-3. Yhteiskuvia ystävieni Emilian ja Saaran kanssa. Minä ja Emilia olimme ainoita, joilla oli keltaiset mekot, mikä oli aika hauska! Saaran tummansininen mekko sai kuviin hieman Ruotsin omaisen tunnelman haha

1. Alkupalaa Vanajanlinnalla 2. Yhteiskuvassa ihanan ystäväni Annamin kanssa ♥  3. Yksittäiskuvia Vanajanlinnan pihalla

1. Yhteiskuva Emilian ja Saaran kanssa 2. Tanssimassa Cha Cha:ta Tommin kanssa 3. Yhteiskuva Saaran kanssa

1. Juuri ennen tansseja. Tykkään tästä kuvasta tosi paljon! 2. Särmä pari tanssimassa Cha Cha:ta eturivissä. Jotenkin hassusti oltiin melkein jokaisessa tansissa eturivissä.. 3. Tanssit on tanssittu!

Kyseiset kaksi päivää olivat ihanat ja eivät unohdu varmastikaan helpolla. Haluan kiittää kaikkia, jotka olivat mukana meidän ikimuistoisissa päivissä! ♥  Erityiskiitos kuitenkin omille vanhemmille ja varsinkin äidille, jonka tanssit nämä olivat yhtä lailla. Ja että heräsit aamulla nyörittämään mun mekkoa..

Jos siellä ruudun takana on joku, joka miettii lukioon menemistä tai puntaroi wanhojentansseja, mä en voi vastata muuta, kuin että ei näiden tanssien merkitystä ymmärrä, ellei niitä itse koe! Ensi vuonna samaan aikaan olisi luvassa penkkarit ja abiristeily.

Kuinka moni muu teistä on tanssinut wanhat?

TÄLLÄ KERTAA TYTTÖJEN SUUSTA

Kun olin tauolla koko blogista, lueskelin silti välillä vanhoja postauksiani. Niitä lukiessani mieleen muistui silloinen elämäntilanne ja se palo, mikä kirjoittaessa oli. Näistä postauksista saan palautetta vieläkin ja niitä luetaan edelleen. Siitä tietää, että tuottaa kiinnostavaa tekstiä, kun vielä vuosienkin jälkeen kolahtaa lukijoihin.

Paluuni kunniaksi aloitan uuden postaussarjan täällä blogin puolella, jossa uudelleen läpikäyn tai kirjoitan vanhoja postauksia! Sarjan aloittaa blogihistoriani yksi luetuimmista teksteistä. Kyseessä on kahden vuoden takainen Poikien suusta, johon into lähti alkuperäistä tekstiäni lainaten näin: "Mun aknepostauksien takia myös muhun on ottanut yhteyttä moni aknesta kärsivä. Myös paljon tyttöjä on laittanut viestiä ulkonäköpaineiden ja itsetunto-ongelmiensa keskellä. Monissa viesteissä on puhuttu myös, kuinka kaikki pojat ajattelevat pelkästään tyttöjen ulkonäköä, eivätkä he tunnu välittävän luonteesta yhtään. Mä ja mun pojat todistetaan noi väitteet niin vääriksi." Koko postauksen pääset lukemaan painamalla tätä!

Vaikka mun blogi onkin ollut tauolla, yhteydenotot ulkonäköön ja sosiaalisen median paineisiin liittyen eivät ole yhtään vähentyneet. Niitä tulee sukupuolesta riippumatta. Edellinen postaus oli tarkoitettu enemmänkin tytöille nimenomaan poikien suusta, mutta tällä kertaa on tyttöjen vuoro. Eroten alkuperäisestä, postaus ei ole tarkoitettu ainoastaan miespuolisille, vaan riippumatta sukupuolesta myös naispuolisille lukijoille, jotka kamppailevat ulkonäkö- ja itsetunto-ongelmien kanssa.

Kun multa kysytään apua, saan palautetta siitä, että kuulisipa mun sanomat sanat myös muilta. "Tuntuu siltä, että kaikki muut ajattelevat täysin päinvastoin". Tällä postauksella haluan tuoda esille, mitä ne kaikki muut oikeasti ajattelevat.

Millä perusteella alat seuraamaan vastakkaisen sukupuolen omaavia henkilöitä instagramissa tai snapchatissa? Mikä saa sinut kiinnostumaan jostain tietystä henkilöstä?

-Oikeestaan kaikki miehet ketä seuraan on tuttuja. Muutama on julkisuuden henkilöitä. Jokin tietty tyyli, tatuoinnit, matkakuvat, ranskanbulldogit varmaan sais mut seuraamaan.

-Ite lähinnä rupeen seurailemaan niitä, joita tunnen/mieheke tuntee. Eli tuttuja/yhteisiä kavereita. Mulla on max 2 miestä instassa, joita seuraan vaikken tunne/tiedä millään tasolla. Nekin luokkaa lempiartisti, ja mielenkiintoinen tatuoija. Yleensä seurailen tatskaajia, enkä oikein muita, jos en tunne.

-Mä en käytä snäppiä, ja instassakin seuraan lähinnä vaan kavereita. Mutta jos jollain miehellä on mielenkiintonen feedi instassa (esim jos henkilö harrrastaa valokuvaamista) tai jos on kovin tatuoitu ihminen ja ulkonäkö on miellyttävä, niin alan seuraamaan

-Kiinnostavat jutut, ei niinkään ulkonäkö

-Rupeen enää nykyään tosi harvoin seuraamaan ketään tuntemattomia instagramissa. Jos rupean seuraamaan jotain jätkää niin tiedän sen joko tinderistä tai sitten ollaan tuttuja jollain tasolla. Pakko kuitenkin myöntää että ulkonäön perusteella valitsisin varmasti vastakkaisen sukupuolen edustajia seurantaan. Ulkonäön lisäksi vaikuttaa kyllä suuresti se millaisen kuvan saa henkilöstä. Se onko tyyppi esim.  urheilullinen tai ylipäätänsä vaikuttaako ystävälliseltä merkkaa kuitenkin ulkonäön ohella tosi paljon! Et jos jätkä on super hyvän näkönen, mutta käyttäytyy kuvissa typerästi tai kommentoi kavereille ilkeitä juttuja niin en kyllä ala seuraamaan!

-Oon aika nirso seurattavien suhteen varsinkin instagramissa. Jotain puoleensavetävää pitää olla, mun tapauksessa esim runsaat kehonmuokkaukset (eli lävistykset, tatuoinnit sekä värjätyt hiukset) kiinnittää huomion. Ja tietenkin sekin vaikuttaa että kuinka usein postailee, että jos kerran pariin kuukauden välein laittaa jotain niin kiinnostus loppuu aika äkkiä. Snapchatissa yleensä alan seuraamaan semmosia kenet tunnen tai sitten pitää olla julkkis josta oikeesti pidän. Ja tietty instagramissa voin kavereita seurata!

-Joko ulkonäöllisistä seikoista tai jos ihmisen elämä muuten kiinnostaa, esim ite treenaan niin tykkään seurata saman tyylisiä ihmisiä ja saada heiltä motivaatiota ja inspistä.

-Instagramissa koska en omista snapchattia mutta ulkonäkö,hyvä roppa ja myös jos huomaa ihminen on huumorintajuinen esim. videoitten perusteella

-Jos henkilö kuulostaa tutulta, niin pitäähän siitä ottaa selvää onko hän joku jonka tunnen/tiedän. Ja jos puhutaan vieraasta ihmisestä niin ulkonäkökin saattaa hieman vaikuttaa asiaan, että alkaisin seuraamaan. Mutta myös se, että seuraako joku ystäväni samaa henkilöä tai onko meillä jotain yhteistä tai olisiko hän vaikka kuuluisa jostakin

Mitä ulkonäkö ja luonne merkitsee toisessa? Kumpaan kiinnität enemmän huomiota ja vaikuttaako ulkonäkö paljon siihen, tutustutko ylipäätään edes kaverimielessä? Mikä on tärkeintä nimenomaan siinä henkilössä, jonka kanssa alat luomaan kaverisuhdetta?

-Tärkeintä on kemioiden yhteensopivuus. Ulkonäöllisesti riittää siisti olemus. Luonne se kuitenkin tässä iässä on jo tärkeämpää

-Mua ei kiinnosta kaverisuhteessa ulkonäkö ollenkaan oli sitten kyse tytöistä tai pojista. Mun mielestä parisuhde ois ihanteellinen jos pohjana ois ainakin jonkin asteinen kaveruus, toki se ei oo aina mahdollista. Just sen takia oon aika avoin kaiken näkösille ihmisille ja se luonne merkkaa tosi paljon. Jos just ihastun johonkin ilman että tunnetaan entuudestaan nii sillon tietenkin se tapahtuu yleensä ulkonäön perusteella. Mä tykkään tosi paljon myös poikapuolisista kavereista joten kyllä joo, tutustun mielelläni toki kaverimielessä!  Tärkeintä ihmisessä jonka kanssa alkaisin luomaan kaverisuhdetta on ehdottomasti turvallisuuden tunne ja luottamus. Oon tosi epäluottavainen enkä luota oikeen ihmisiin helposti, joten jos heti alussa mulla on sellanen tunne etten voi ikinä luottaa henkilöön millään asteella niin en jaksa oikeen edes tutustua.

- Ulkonäkö on tietysti se, mihin ensimmäisenä kiinnittää huomiota, mutta olen huomannut, että ns. sisäisesti kauniit ihmiset myös näyttävät yksinkertaisesti paremmalta. itsevarmuus ja positiivisuus näkyvät kasvoilta ja kehonkielestä. olisi valheellista sanoa, ettei ulkonäöllä ole mitään väliä, mutta hyvin harvat ihmiset ovat oikeasti rumia. kaikki on subjektiivista ja tilanteesta kiinni. arvostan ja haen ihmisissä hyvyyttä, huumorintajua, avoimuutta, älykkyyttä ja persoonallisuutta. musikaalisuus ja samanlaiset ideologiat yhdistävät

-Luonne merkkaa eniten. Tietty ekana kiinnitän huomion ulkonäköön. Nykysessä parasta oli se että halus vaan hauskuuuttaa mua ekasta tapaamisesta asti. Sit tietty pitää luonteen puolelta olla lojaali ja ymmärtäväinen. Mullaki masennusta ja ahistus/paniikkihäiriöö ja miehen pitää ymmärtää se. Tutustun kaverimielessä ihmisiin aina. Hän oli vaan eka joka anto suoraan sellasen kuvan että ton vierestä mä haluan herätä mun loppuelämän. Tärkeintä on se että on aikaa toiselle ja luottamusta.

-Onhan se kivempi katella toista jos hän miellyttää silmää, mut  luonne on kyllä tärkein ja se millainen hän on kokonaisuudessaan. Mä yritän olla avarakatseinen etten kiinnittäis niin paljon huomiota ulkonäköön, mut jos toinen on mukava ja tulee hyvin juttuun ni mitä sil on väliä miltä näyttää. Vaikka kuin kauan mietin mikä olis tärkeintä niin ei mulle tuu mieleen muuta kun et hän olis vaan oma itsensä eikä esittäis mitään muuta.

-Ulkonäkö ei vaikuta, ehkä nuorempana joo, mutta nyt on huomannu enemmänkin että "moni kakku päältä kaunis", luonne on se mikä ratkaisee ja eihän esim kenenkään ulkonäön kanssa voi seurustella. Tärkeintä on että elämännäkemys/arvot kohtaa, huumorintaju sopii yhteen ja muutenkin on semmonen rento olo toisen kanssa.

-Ulkonäöllä ei ole merkitystä kaverimielessä tutustuttaessa. Enemmän luonne merkkaa. Huumori, ymmärtäväisyys, luottamus ja rehellisyys on piirteitä joita arvostan sekä kaverisuhteita luotaessa kuin myös potenttiaalisessa seurustelukumppanin metsästyksessä. Ulkonäöllä tietty on osansa kun etsii seurustelukumppania mutta tosiaan jos ulkonäkö ei heti miellytä niin se saattaa alkaa miellyttää jos luonne on kohdillaan.

-Merkitsee se jonkin verran, mut rakastun ihmiseen enkä ulkonäköön, ulkonäkö on se mikä herättää kiinnostuksen. Kaverimielessä se merkitsee sen verran et pukeutuminen kertoo kuitenkin jotain ihmisestä ja samanhenkisiin tyyppeihin on kiva tutustua. Tärkeintä kaverisuhteessa kuitenkin luottamus ja nauraminen!

Mitä sanottavaa sinulla on henkilölle, jolla on ulkonäköpaineita ja mahdollisia itsetunto-ongelmia? 

-Tämmöinen klisee ainakin että kelpaat sellaisena kuin olet. Muita ei pidä miellyttää, vaan olla semmoinen kuin itse olet. Loppupeleissä ainoa kenen kanssa pitää osata olla lopunelämää on oma itsensä, eli pitää osata elää itsensä kanssa ja seistä omien päätösten takana. Itelläkin on ulkonäköpaineita ja itsetunto-ongelmia, mutta pikkuhiljaa oon alkanut toteuttamaan itseäni ja yrittänyt saada esim ulkonäön kuvastamaan sitä mitä olen oikeasti, ja tiedän ettei kaikki sitä ymmärrä tai hyväksy, mutta miksi elää elämää niinkuin muut odottaa että pitäisi elää? Ihmiset tulee aina arvostelemaan teit sitten niin tai näin, joten miksi yrittää miellyttää toisia? Tärkeää olisi myös tiedostaa mistä ominaisuuksista itsessään pitää, ja keskittyä niihin sen sijaan että keskittyisi vain niihin epäkohtiin. Tiettyihin "vikoihin" itsessään voi vaikuttaa, esim ylipaino, mutta tietenkin on niitäkin joiden kanssa pitää vain oppia elämään ja todeta ettei asiaan voi vaikuttaa mutta että täällä eletään vain kerran ja siitä pitää ottaa kaikki mahdollinen irti

-Henkilölle jolla on näitä ongelmia ja paineita sanoisin et oon ollu samassa tilanteessa ja vieläkin välillä tosi huono fiilis itsestä. Tiedän tunteen ja uskalla näyttää siltä miltä haluat esim. meikin avulla.

-Olet hyvä juuri tuollaisena. Älä vertaa muihin sillä vain pahennat omaa itsetuntoasi. Jokainen meistä on nätti jollain tapaa. Aina voi mennä juttelemaan jollekkin jos ei ole tyytyväinen itseensä. Siellä sua autetaan. Voin hyvin itse kertoa että itse olen ollut arka ja ujo mutta vanhemmiten itsetuntoni on kehittynyt. Kyllä kaikesta selviää ajan myötä.

- Rakas henkilö, jolla on ulkonäköpaineita ja/tai itsetunto-ongelmia: asenne ratkaisee. itsensä rakastaminen ei ehkä käy yhdessä yössä tai ole mikään maailman helpoin henkinen prosessi, mutta se on mahdollista jokaisen kohdalla. jokainen meistä varmasti löytää itsestään asioita, joista ei pidä. kaikkeen ei kuitenkaan voi vaikuttaa, ja itselleni se oli todella helpottava asia tajuta. kun tajuaa, ettei voi itse tehdä asialle mitään, asiaa on turha murehtia.

-Kannattaa olla välittämättä mitä muut sanoo, yleensä ne ketkä arvostelee eniten omaa huonoimman itsetunnon, kaikkia ei voi miellyttää mutta turhaa negatiivisuutta on kylvää, kannattaa kohdella kaikkia niinkun haluis itseään kohdeltavan

-Kuulostaa nyt sille samalle paskalle mitä ite vihaan, mut eipä siinä oikeen oo muuta kun että opettele arvostamaan ittees sellaisena kun oot ja opi ymmärtämään et oot ihan yhtä arvokas ihminen kun kaikki muutkin! Kaikki ei ehkä näytä vitun kauniilta tai komeilta muttei tarvikkaan! Just sillä persoonalla ja sillä miten kohtelee muita tekee just sen tärkeimmän vaikutuksen ihmisiin. Ja jos on epätyytyväinen esim omaan kroppaan nii suosittelen ottamaan niskasta kiinni ja miettimään voiko asialle tehdä jotain. Eipä ainakaan tarvi sit myöhemmin miettiä et miks vaan rypi jossain itseinhossa

-Tähän on toisaalta vähän vaikea vastata, koska kamppailen itsekkin samojen ongelmien kanssa. Tässä jotain mitä mulle on sanottu..Pitää osata rakastaa itseään just sellasena kun on ja jos on jotain muutettavaa niin muuta se. Kukaan ei ole täydellinen, ei edes victoria secretin mallit. Tai oikeestaan jokainen on täydellinen just omalla tavallaan. Ei pitäis ottaa paineita mistään ulkonäöstä yms, mut tää maailma on nykyään niin pinnallinen et jos et oo massassa samanlainen niin sä et oo kukaan. Itsensä kehuminen joka päivä ja kiinnittää huomio niihin omiin parhaisiin kohtiin niin huonot jää varjoon.

-Tiiän omasta kokemuksesta, että se on pirun vaikeeta. Ihmiset sanoo sulle, että "et vaan kuuntele muita". Ei se mene niin. Et sä voi sulkee ittees muiden puheilta, etkä suojella ittees jos jollain on pahaa sanottavaa. Jos joku päättää lytätä sun itsetuntoa, pitää sun muistaa, että se on ite se paskempi ihminen. Sä et ole tehnyt mitään väärää. Jotku sanoo et elämä on ruusuilla tanssimista, mut on niissä ruusuissa ne piikitkin, ja ne sattuu. Pyri aina puhumaan jollekkin, jos sulla on paha olo. Mä tiedän, et jokaista ihmistä tällä pallolla ei voi miellyttää, mut pitää vaan ite tietää, että itsellään on väliä. Sulla on väliä ja sulla on varmasti paikka, josta pidät ja jossa voit rauhottua. Koita haalia mahdollisimman paljon hyviä tyyppejä sun ympärille ja kasatkaa yhdessä sun itsetuntoa ehjäksi. Ulkonäköpaineet ainakin mulla helpottunu ku on tullu vähän vanhemmaks. Ei sun tarvii olla mallin mitoissa, että oot kaunis.

Ensinnäkin, nämä kaikki muut eivät ajattele täysin samalla tavalla. Vastauksia lukiessa instagramin, snapchatin ja ylipäätään sosiaalisen median merkitys on monille ihan erilainen. Sosiaalisen median merkitys kasvaa koko ajan, mutta esimerkiksi instagramin seuraajamääristä ei kannata ottaa paineita. Lisää sinne sinunlaisiasi kuvia ja videoita! Ja ole iloinen siitä, että vain tietty määrä ihmisiä tajuaa samanlaisten juttujen päälle. Se tekee teistä uniikkeja.

Osa mielipiteistä poikkesi ja osa oli hyvinkin samanlaisia. Osattiin myös erotella parisuhteen, kaverisuhteen ja instagram"suhteen" kriteerejä. Kun ihmistä ei tunne, ulkonäkö on se minkä huomaat ensimmäisenä ja voi ensimmäisessä hetkessä määritellä kaiken täysin tuntemattomasta ihmisestä. Instagramissa on niin paljon tuntemattomia ja siellä tämä psykologinen ilmiö on varsin selvää. Luonteen tärkeys korostuu oikean elämän suhteissa.

Vastaajien ikähaarukka keskittyi 15-31 ikävuoteen, joten vastaukset ovat tulleet erilaisilta ja täysin eri tilanteissa eläviltä, minulle tuntemattomilta henkilöiltä. Vapaaehtoisia tuli niin paljon, että en voinut julkaista jokaikistä vastausta. Haluan vielä kerran kiittää jokaista teistä, olette ihania ja oli kiva jutella teidän kanssa ♥ Mulle saa aina laittaa viestiä ulkonäköön ja muuhunkin liittyvissä asioissa, vaikka tämä olisi ensimmäinen kerta kun vierailet blogissani.

Ja psst.. Näitä vanhojen postausten uudisversioita voi jatkossa etsiä paluu vanhoihin postauksiin -tagin alta.

Snapchat/instagram: monamyymikaela

COMEBACK - FROM MY PHONE LATELY

Moikka! Viime aikoina monet asiat ovat saaneet mut miettimään menneisyyttäni ja olenkin vertaillut mun nykyistä ja ns. "entistä elämää". Blogi oli mun entisessä elämässä tosi iso ja tärkeä osa. Uudessa elämässä muutama asia on vienyt mun aikaa ja jaksamista harrastuksiltani, joten piti tehdä valintoja - mille asioille annan aikaa enemmän ja mille vähemmän, saati lopetanko kokonaan.

Kyseisessä vaiheessa blogi oli mielestäni listan alimpana, mikä oli itselleni vaikeaa. Listan alimpana oleminen ei kuitenkaan tarkoittanut blogin olevan turha - päinvastoin. Se tekikin päätöksestä vaikeaa. Kun kirjoittaa lifestyle blogia, olet parisuhteessa blogisi kanssa ja jaat elämääsi siellä. Mulla on aina ollut halu jakaa mun omaa elämää rehellisesti ja pääasiassa se onkin iloista ja positiivista. Sellaista haluan jakaa. Elämä ei kuitenkaan aina ole ruusuilla tanssimista ja varsinkin, kun sellaisiin asioihin liittyy muitakin henkilöitä, en edes halua niitä tuoda julki. Haluan olla kuitenkin blogissani ja lukijoilleni rehellinen, joten näinä aikoina on ollut parempi vain olla hiljaa ja yrittää löytää positiivisia asioita. Välillä se on ollut tosi vaikeaa.

Paluun bloggaamisen maailmaan haluan aloittaa kevyesti viimeaikaisilla kuvilla. Suurinosa kuvista on mun snapchatista, mistä mut löytää nimellä @monamyymikaela !

1. Pikkuveljen ottamia asukuvia // 2. Naistenpäivän kaunis kimppu // 3. Valmistautumista syntymäpäiväjuhlille.  Uusia kosmetiikkalemppareita ovat kuvassa näkyvät Joe Blascon punaisuuden neutralisoija ja Lorealin meikinkiinnityssuihke! // 4. Hyvien ystävien kanssa uuden vuoden viettoa jääkiekon parissa

1. Uusi lempparifiltteri snapchatissa! // 2. Oman wanhojentanssimekon tuunausta kristalleilla // 3. Vanhoille lukijoille jo tuttu Pablo täytti ystävänpäivänä 14 ♥ // 4. Studia-messuilla oli mahdollisuus ottaa kuvia valokuvauskopissa ja käytiin siellä ystäväni Empan kanssa

1.-4. Wanhojentanssi fiilistelyä parin, vaihto-oppilaiden ja parhaiden ystävien kanssa ♥ 

1. Wanhojentanssi päivä 1. selvitty! // 2. Hiukset saivat uutta ilmettä kampaajalla, kiitos Tuula ♥ // 3. Kynsipisteen uudelleen laittoa, isäpuolen ja mun ideat yhdistettiin ja lopputulokseen olen oikeasti enemmän kuin tyytyväinen! // 4. Kun ulkona rupesi olemaan kymmenkunta miinusastetta pääsin ulkoiluttamaan uutta Hollisterin paksua talvitakkia

1. Joulun välipäivien aleshoppailua // 2. Pablo ei ollut nähnyt mua kunnolla muutamaan päivään tanssien takia ja oli niin onnessaan kun tulin kotiin! // 3. Mulla oli toooosi huono päivä ja äiti yritti piristää ja hemmotella. Love you mom ♥  // 4. Kavereiden kanssa viettämässä meidän lukion toimipisteiden yhteistä päivää ennen lomaa

1.-4. Viimeaikaisia mun tekemiä rakennekynsiä, joihin olen ollut niin tyytyväinen! Kyllä sen huomaa kun on löytänyt oman juttunsa, josta oikeasti nauttii ja johon haluaa panostaa ♥ Kuvia mun töistä pääset katsomaan instagramista nimimerkillä @geelikynnetmona

Monta viikkoa mietin, aloittaisinko blogin kirjoittamisen uudestaan. Jo ensimmäisen kirjoittamani sanan jälkeen vanha palo palasi ja muistin, miksi aikaisemmin blogia olen kirjoittanut! Kirjotuksia alkaa siis tulla taas, pysykäähän kuulolla ja liittykää lukioiksi!